Elämän kultalankaa

Mistä näitä tuulia riittää? Eikö nämä lopu koskaan? Pikkuhiljaa alkaa harmittaa, kun ulos mennessään saa kiireen vilkkaa palata tupaan takasin hakemaan toppatakkia ja pipoa. Muuten ei tarkene.

En juuri muista aikaisemmin koko kevään jatkuvaa pohjoisen puolen raakaa tuulta. Yöllä on usein ollut hallaa tai melkein ainakin. Viime yönä kasvihuoneen lämpö on matalimmilleen mennyt  juuri nollaan. Olen uskollisesti peittänyt siellä kaikki moninkertaisella suojaharsolla.

Oma vähtinsä siinä on, mutta helpompaa kuitenkin, kun käydä ehtoo ehtoon perästä sytyttämässä sinne tuikkuja. Periksi en viitsi antaa.

Maaliskuulla ämpäreihin istuttamani varhaisperunat ovat nupulla. Ne ehtivät kasvaa liki kuukauden pituisen talvireissun aikana liikaa vartta, kun olivat tuvassa.  Nyt on ulkoilu tehnyt niille hyvää ja uskon saavani uudet potut kesäkuun eka viikolla ? ehkä.

Vanhemmat kärhöt rupeavat kohtsillään kukkimaan ja viime kesän elvytetyistäkin muutama on säilynyt talven yli hengissä. Tämän kesän trendini on kuitenkin yhä enenevässä määrin yrtit. Ostin uusia montaa sorttia, jos vaikka en osaa niitä kaikkia käyttääkään, niin niistä tuleva tuoksu on  mieluisa. Harmikseni oli vanhoista kuollut laventeli ja sitruunamelissakin, mutta uudet on tilalla, ei ne pienet alut niin hirveitä maksaneet.

Kesäkukkasten suhteen olen ollut tuiki maltillinen. Pihassa on vain orvokkeja monivuotisten istutusten lisäksi. Kaikilla kukkasilla on niin tulenpalava kiire kukoistamaan, aivan hirvittää, jääkö mitään kaunistusta enää kesäkuun puolella, paitsi tietysti voikukkia!  Niitä kasvaa kylvämättä ja hoitamatta. Samaa sitkeyttä osoittaa vuohenkello, koiranputki ja rönsyleinikki, mutta auta armias, jos niitä alkaisi ruveta viljelemään, niin mitenköhän kävisi?  Pitäisikö uhallakin koettaa?

Pasuunakukistani toisen vei surma ja toinen selvisi talvestaan. Eilen vaihdoin pasuunalleni kodiksi 200 litran saavin, kun entinen satalitrainen oli täynnä juuripaakkua. Odotan mielenkiinnolla aikanaan sen kukintaa. Tämä pasuunakukkani on vaaleanpunainen, se kuollut oli keltainen ja nyt luin jostakin ja näin hienon kuvan, että on myös upea tummanpunainen pasuunakukka. Tietysti sellainen pitäisi saada.

Parissakymmenessä linnunpöntössä asutaan. Kovasti niissä onkin ollut elämää tappeluja myöten. Kirjosiepot ja sinitiaiset ottavat yhteen tosissaan. Toissapäivänä orava kävi tyhjentämässä pöntöstä talitiaisen pesän. Yksi muna oli vielä ehjänä maassa. En ole aiemmin talitintin munaa nähnytkään. Ihmeen pieni, vaalea, vaaleanruskeine pikku pilkkuineen. Ikävää tintille, kun joutuu aloittamaan koko pesinnän alusta, vaan minkäs teen oravalle.

Lintujen pesänrakennusmateriaaliksi heitin pihaan muutamiin kohtiin lampaanvillaa, jota yllättäen löysin jemmastani. Olin unohtanut kokonaisen säkillisen villaa kehräämöön viemättä. Nyt en keksi, mitä sille teen, paitsi jakelen linnuille! Hyvin näyttää kelpaavan.

Vaikka on toukokuun puoliväli, niin käki on kukkunut jo pari viikkoa. Viime pyhänä pääskyset tulivat kohentamaan vanhaa pesäänsä. Niitä oli kolme ja niille tuli tappelu. Nyttemmin näkyy enää kaksi, ilmeisesti ajoivat kolmannen pyörän tiehensä. Olisin minä senkin huolinut, jospa tulisi vajan toiseen päähän asumaan etsittyään ensin puolison itselleen.

Omaa huvia on tarjonnut myös naapuritalon piipun päässä hääräävät naakat. Pesää rakentavat, mutta jos sen saavat tehdyksi, ei talon uuniin vähään aikaan sytytetä valkeaa. Työläs homma on naakan pesää purkaa, on kuulemma napakasti rakennettu. Uskon kyllä, että naapuri on huomannut naakkojen touhut.

Nyt jos tulisi pari lämmintä päivää, niin tuomi olisi kukassa heti, samoin kielot ja pihlaja. Eikä pitkään tarvitse odottaa sireenin kukintaakaan. Jään niitä lämpimiä odottelemaan.

Aurinkoisia keväthankia ei voita mikään. Siis ei hiihtäjän näkökulmasta ainakaan. Laskin juuri pikaisesti, että vuodesta 1984 on talviliikunta kuulunut tiiviisti talvilomien ohjelmaani. Laskettelua ja hiihtoa, joiden tasapainottelu on vaihdellut milloin mihinkin suuntaan.

Nyt alkaa hiihtäminen viedä voiton rinteistä, mutta taas vuorottelen luisteluhiihdon ja perinteisen kanssa. Päättäminen on aina vaikeaa, kun valitsen perinteiset sukset matkan tekoon, huomaan ladulla kaipaavani luistelusuksia ja päinvastoin. Juuri näin kävi toissapäivänäkin.

Ladulla olen ruvennut hidastelemaan tai hidastumaan. Näen nykyään ympäristöä paremmin, eikä sykemittarin kello ole enää piippailemassa ylitettyjä tai alitettuja sykerajoja.  Kuulen lintusten sirkutukset. Kuulen joen virtapaikkojen kohinan ja pikkuojien vuolaimpien kohtien lirinät. Ne ovat kevään suloisia luonnon ääniä.

On aikaa havaita monenmoiset muutkin metsässä liikkujat. Linnut, jänikset, oravat, ketut ovat jättäneet jälkensä puhtaalle hangelle.

Tunturissa on yhä tykkyä puissa. Se on kaunista. Soukat kuuset ovat kylläkin lujilla pystyäkseen pitämään latvansa ehjänä raskaiden lumien alla ja hiihtäjä saa varoa, ettei oksilta putoillut lumikokkare joutuessaan suksen alle, aiheuta kuperkeikkaa. Kaikki silmään osuvat luonnon lumitaideteokset pitää kuvata, joskaan tamppaamaan takaisinpäin en lähde, jos satun viilettämään kuvauskohteen ohi.

Yksin on hyvä hiihtää, silloin ajatukset rönsyilevät vapaina laidasta laitaan. Hyvässä seurassa on myös hyvä hiihtää, silloin on ihanaa jakaa reissun kokemuksia. Nyt on ollut onni tehdä hiihtolenkkejä parhaassa seurassa. Muistan vuosia jo haaveilleeni, milloin saan ladulle kaveriksi pojanpoikani. Nyt haaveesta on tullut totta. Joululoman aikana aloitettiin yhdessä tiiviimpi hiihtoharjoittelu, joka tuotti tulosta. Porkkanoiden asettaminen on antanut nuorisolle intoa ja puhtia lisää.

Edellisviikolla valittiin kuusivuotiaan Samin kanssa joka päivälle eri latu. Uudenlaiset maisemat antavat oman lisäsäväyksen hiihtoon. Reppuun pakattiin termoksellinen höyryävän kuumaa kaakaota ja ruisvoileivät ja makkaranpätkät. Oli tärkeää löytää sopiva taukopaikka ja tehdä tuli. Suksien voitelusta piti pappa huolen. Varsinkin lapselle oli tärkeää saada sukset toimiviksi. Hiihtointo hukkuu äkkiä, jos suksi lipsuu ylettömästi tahi ei luista lainkaan. Pito ja luisto kohdilleen, siinä papalle vaatimukset.

Tottakai pikkuveljen uho ja into hiihtämisestään sai isommankin veljen ladulle näyttämään, että siellä osataan myös hiihtotaito. Viikon huipentuma oli, kun oltiin koko porukalla hiihtämässä. Ahmatuvan reissu tehtiin ja kilometrejä kertyi ruhtinaallisesti 12.5! Se on varsinaisesti vasta ensimmäistä talvea hiihtäville pikkumiehille huippu suoritus! Josta kolminkertainen hurraa-huuto: Hurraa! Hurraa! Hurraa!

Tunnen suunnatonta mielihyvää sydämessäni. Myös perässä hiihtäessäni nautin, kun edestä kuuluu hyräilyä. Olkoonkin, että ne parit sanat, jotka laulusta erotan?veri kiertää?veri kiertää.. ovat rajua tekstiä. Saattaa olla, että biisi on Samin omatekemä, niin vahva tekstiltään se on, mutta melodia on huomattavasti sanoja lempeämpi.

Poikien kesken on tiukkaa kisaa, kumpi saa olla ekana ladulla.  Harmi, ettei kaksi voi olla yhtä aikaa ekana. Tai ehkäpä pian voi, sillä Juhaa kiinnostaa luisteluhiihtäminen. Se on tosiasia, että harjoitus tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat.

Koko aikaa ei tietenkään hiihdetä. Yöpakkaset ovat huolehtineet siitä, ettei ennen kymmentä viitsi ladulle kiirehtiä. Pakkasia on ollut aina ?24 asteeseen saakka, mutta nopeaan ilma lauhtuu. Iltapäivällä on jo liki nollaa.

Viikolla rakennettiin mökin pihaan hurraamo! Idea oli Samin. Hän tahtoi esittää kutsuvieraille itse valmistamansa dinonäytelmän ja siksi oli tarpeen rakentaa tuo hurraamo.

Korkeaksi valliksi aurattu lumikinos muotoiltiin neljäksi penkkiriviksi, jonne taaimmalle reunalle kaivettiin lumen alta jouluna jäädytetyt jäälyhdyt. Hurraamosta tuli upea, mutta hieno oli dinoesityskin, jossa esiintyvä taiteilija otti yleisönsä vakuuttavalla tavalla. Jopa isoveli Juha innostui hitusen dinomaailmasta.

Talviloma on oiva sekoitus liikuntaa ja kultturia.

 Virallisestikin joulut on nyt ohi, Nuutti on ne mukanaan vienyt, sillä illalla meidän talossa kävi nuuttipukkejakin. Osasin kyllä odottaa, eikä tullut ikävää tilannetta, vaan nameja löytyi jokaisen pukin pussiin.

Harmittavasti karkkia jäi pöydälle pussin pohjalle, mutta saavat olla. Uskokaa tai älkää, pistän loput suklaapatukat jääkaappiin viikoksi ja jos säilyvät siellä, siirrän pakastimeen.

Namustelu ja se mahoton suklaansyönti on kohdaltani LOPPU nyt. Joulun tienoolla makeasta oli kertakaikkiaan ylipääsemätöntä. Niitä oli syötävä tolkuttomasti.

Äkkäsin yhdestä lehdestä makeanhimon hillitsijän. Ehkä kymmenen vuotta sitten olen ollut samassa makeakierteessä, jolloin se katkesi niin ikään luontaistuotekaupan pillereiden avulla. Ei niitä pitkään tarvinnut silloinkaan syödä, kun makean mieliteko loppui.

Harmittavasti oli unohtanut tuommoisen avun. Ehkä oli tarkoitus, että se nyt syöksähti lehden sivuilta silmiini. Tajusin heti, että tässä heitetään minulle oljenkorsi.

Olen nyt popsinut humpuukia  yhdeksänä päivänä, eikä enää ole tarvinnut kaupassakaan kuolata suklaiden perään. Eikä kotoa varta vasten ole tarvinnut lähteä karkkiostoksille!

Hyvä näin. En kuitenkaan lopeta ihmepillereitäni vielä, vaan varmistan, että homma onnistuu. Sitä paitsi yksi kolmannes niistä on vasta syöty.

Voi olla, että koko asia on uskonasia. Kun oikein uskon niiden voimaan, niin tepsivät. Toisaalta, mitä sen on väliä, mikä tepsii, kunhan tepsivät.

Meille on tullut kesä! Lumet lähti ja minun kauniit jääsydämet sun muut jäälyhdyt sulivat hetkessä. Turha on sään perään itkeä, tämä on nyt tätä jojoilua, joten parasta ruveta odottelemaan kevättä . Sitten alkaa kukkasiemenluettelovillitys.  Toinen toistaan kauneimpien kesäkukkien siemenistä tulee kohta mainospostia. Osaa siinä sitten valita!

Jospa jätän koko siemenet ostamatta! Yllätän itseni.

Onhan minulla yläkerrassa kaksi toistaiseksi hyvinvoivaa pasuunakukkaa, toinen valkea ja toinen vaaleanpunainen. Tietty ostan kelloköynnöksen ja keijunmekon ? siinä kaikki. Toivottavasti.

Kasvihuoneessa piipahdin joku päivä sitten. Olipa siellä hyvä mullan tuoksu. Laventeli oli vihreä, samoin sitruunamelissa. Molempia hypistellessä tuoksut irtosivat. Eivät näemmä ole moksiskaan kylmistä.

Pikkulinnut ovat syöneet ison määrän auringonkukansiemeniä. Siemenkuoria on lintulautojen alla varmasti kottikärryllinen, kun menen haravoimaan ne pois. Helpottaa kevään hommaa. Mustarastaita on jäänyt talvehtimaan paljon. Jokunen peippokin! Ei taida päteä enää sekään, että kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta?

Vauhtia ja vaarallisia käänteitä on riittävästi, kun isovanhemmat ja lapsenlapset pääsevät nelistään viettämään aikaansa.

Puolet porukasta lähti tänään moottorikelkkasafarille ja  siinä menossa karkasi visiiri kelkasta ja kelkka upposi hankeen. Hiki virtasi puseroon, mutta nousi kelkka hangesta.

Toinen puolikas jäi tekemään ruokaa. Pienempi apulainen tahtoi olla hyvin auttavainen ja pilkkoi kuoritut perunat keittoa varten rusinan kokoisiksi palasiksi. Siinä pikkutarkassa touhussa meni muutaman neliömillin laajuinen nahkan pala sormenpäästäkin. Onneksi pala jäi kuulemma sahalaitaisen veitsen piikkiin! Ja onneksi oli niin ohut, ettei edes verta tullut, vaikka tukkeeksi meni puoli rullallista vessapaperia.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Päivä on ollut vivahteikas muutenkin. Edellispäivinä ansaitut sentit polttivat lapsukaisten taskuissa, joten kauppareissulla piti poiketa kirppikselle. Oi, sitä tuskaa, kun toisen 1.60 ja toisen 3.50 eurot ja sentit eivät riittäneet alkuunkaan siihen, mitä mieli teki. Siinä jopa erittäin myynti-intoinen myyjä koetti parhaansa mukaan alentaa hintaa, mutta ei pystynyt tarpeeksi pudottamaan. Väliin jäi eurotolkulla!

Hyvin realistisesti pojat päättivät ansaita hiihtämällä lisää senttejä, niinhän hiihtäjät yleensäkin tekevät. Tienaavat hiihtämällä. Enää oli tarpeen selkeyttää vain hiihtotaksa.

Hiihtokeli on ollut upea. Suksi luistaa hangella ja muutenkin on intoa hiihtämiseen. Joskus kyllä hiihto ja luistelu menevät sanoissa sekaisin. Ei kait silläkään liene väliä, sillä luistelua monet hiihtävät nykyään mieluummin.

Haittana ovat tarrateipit! Näyttävät tökkäävän just kriittisellä hetkellä. Ihastelen kovasti poikien nopeaa kehittymistä ladulla. Haluista kaikki on kiinni, jos kiinnostaa, niin oppiminen tapahtuu erittäin nopsaan.

Tänään oli kivaa! Ja eilenkin! Ei tässä vielä kilometrejä kerry, mutta ulkonaoloa reippaasti ja punaiset posket.

Ehdittiin käydä laskettelukeskuksilta kysymässä, olisiko heillä murtsikkasauvoja myydä tai vuokrata kuusivuotiaalle, jolle olivat omat sauvat jääneet lyhyiksi?  Oli hyvinkin ja vuokrattiin. Siinä sivussa taisi tulla pikku riikkinen kipinä laskettelurinteisiin. Isosyötteellä oli väkeä paljon. Poikien mielestä kaikki puhuivat kummallista kieltä. Venäjä taisi olla valtakieli tänään Syöteshopissa ja suksivuokraamossa.

Iltaohjelmana meillä neljällä on Afrikantähti ja Formulapeli. Aiemmin en ole tullut näitä pelejä pelanneeksikaan. Olen aina tykännyt, että Afrikantähti on tylsä, mutta kaikkea kanssa ? ei se tylsä olekaan.

Porukan nuorin haluaa olla kasööri ja opettelee sivumennen rahan tuntemista ja laskuoppia. Sopuisasti pelit sujuvat, kunhan yksi ja sama ei vain voita jatkuvasti.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä. On varattu poreilevaa Aku Ankka limua ja muovipikarit. Tinakenkiä ja kauha. Muutamia raketteja ja pari tusinaa sädetikkuja kummallekin Syömisillä ei niin väliä, kunhan on vain makkaraa ja tulisesti maustettuja kanankoipia.

Huusholli on tuoksunut pari päivää piparkakuille. Se on oikein jouluinen tuoksu, yksi niitä parhaimpia.

Innostuin leipomaan, kun lueskelin blogeja ja sieltä löytyi erilainen ohje. Useana vuonna olen ostanut laiskuuttani valmiin taikinan, mutta nyt oli kokeilumieltä, eikä tarvinnut pettyä.

Taikinaan laitetaan kaakaojauhoa. Se tekee pipareista kauniin tummanruskeita, kohtalaisen pehmeitä ja niin herkullisia.

Innostuin jopa niin, että leivoin kahtena päivänä peräkkäin. Saattaa olla, että kaikki leipomiseni ovat tässä. Kokkauspuolella värkkään vielä imellettyä perunalooraa ja lanttulaatikkoa. Ehkä.

Imelletyn onnistuminen on joskus niin ja näin. En muista, kumpi tällä kertaa olisi vuorossa.

Odottelen leppoisissa merkeissä joulun lähestymistä. Askarteluja vain laidasta laitaan pitkin päivää. Mukavaa havaita itsestään uudenkokeilijaa. Kruunukynttilöiden marmorointi ei mennyt nappiin. Pariin otteeseen suttasin kynttilöiden pintaan öljyvärikynillä väritystä, mutten saanut niistä mieleisiäni. Ehkä syy on siinä, että toivoin sini-vihreä-vivahteista marmorointia ja lopputulos on liian tumma. osittain jopa nokinen. Ehdin kuvitella, miten uuden värityksen saaneet kynttiläni olisivat olleet vanhassa, isältä perityssä kynttelikössä hyvännäköiset. Vähän sävy sävyyn pöydällä olevan tumman vihreän, itse kuvioimani joululiinan kanssa.

Pitää kait uskoa, että vain harjoitus tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Unohdan tuon liian usein. Lienee yksi perisynneistäni, että yritän aina oikaista, mistä aita on matalin ja toisaalta - kuvittelen osaavani kaikenlaista tuosta noin vain!

Ihastelin pihaa aamulla kuuden aikaan. Yöllä on satanut uuden lumen. Ulkokuusen kynttilöiden loisteessa piha näytti hyvin tunnelmalliselta. Ei yksiäkään jälkiä lumen pinnassa, mutta päiväksi luvatut lämpöasteet sulattavat tämän kauneuden ehkäpä jo iltaan mennessä. Jo-jo-ilmiö jatkuu. On kaiketi parasta ruveta ajattelemaan vain positiivisesti, sillä vihreä nurmikkokin on nätti. Eikä lämpimien säiden takia tarvitse lämmittää taloa kovin ahkerasti. Jos sataa vettä, niin ei olla sentään sokerista. Ulkoilu on pukeutumiskysymys ja vain viitsimisestä kiinni.

Rehellisyyden nimissä ? oma viitsimiseni on ollut aika pientä.

Lukuinnostus sen sijaan jatkuu. Kirjastosta soittivat eilen, että Zusakin Kirjavaras on tullut. Varasin sen edellisellä viikolla. Pyöräilin kiireen vilkkaa hakemaan kirjan ja aloitin lukemisen heti.

Kirjasta oli esittely Kirjakahvilan sivuilla ja jotenkin se herätti mielenkiintoa. Saattaa olla, että on vähän raju, sillä Kuolema on tarinan kertoja!

Hieman koominen tilanne, kun menin kirjastonhoitajalta kysymään ? onko täällä kirjavarasta? Hän oli ajan tasalla, kun vastasi ? Saattaa olla useammanlaisiakin.

Aura-auto huristeli tiellä. Ilmeisesti lunta on tullut niinkin paljon, että aurata täytyi. Hyvin muistan vuosien takaiset aamut, kun koetin pyöräni kanssa päästä auraamattomalla tiellä eteenpäin. Hikeä ja kiukkua se pukkaisi. Tuki harvoin aura-auto ennätti syrjäkulmille ennen minun lähtöäni. Jos ennättikin, niin aurasi vain autotien, mutta pyöräteitä ei! Joskus lumi paakkuuntui niin rattaan ja lokasuojan väliin, että pakko oli tämän tästä pysähtyä ja potkia sitä pois. Vaan onpa nyt, mitä muistella!

 Hurja, miten nopeasti syksy on mennyt ja koko tämä vuosi. Tänään aukesi jo joulukuun eka päivä.

Joulukalentereita on huusholliin ilmestynyt kolmittain. Kaksi oikein ostettuna ja yksi mainospala postista. Ei niissä missään mitään syötävää ole, tyhjiä luukkuja vain.

Enää kaksikymmentäkolme yötä jouluun. Yhdessä hujauksessa nuo päivät vilahtavat.

Himmelin sain rakennettua. Se roikkuu tuvan laipiosta. Himmelistäni tuli kaksiosainen, jossa on roikkujia kaikkiaan 38 kappaletta. Ihan jouluisen näköinen liikkuessaan aavistuksen ilmavirran mukana. Toki haen ullakolta vanhankin himmelin jouluksi framille.

Lauantaina punoin pihalle kesällisen säleaidanteen päälle katajaköynnöksen, johon kiinnitin valoverkon. SE valaise meidän pimeää pihaa kivasti. Vaikka ajattelin sytyttää siihen jouluvalot vasta itsenäisyyspäivältä, jätin ne kuitenkin heti palamaan.

Havupalloja varten kuljin sähkölinjan alla napsien sieltä männynoksia vielä muutamaa havupalloa varten. Ne odottavat yhä tekijää. Välissä on pitänyt puuhastella muuta.

Pihan lintujen määrä on valtava. Mitään harvinaisuuksia en ole huomannut, mutta tali- ja sinitiaisten määrä on iso, samoin pikkuvarpusia valtavasti, sekä mustarastaita. Meidän kaksi pientä lintulautaa näyttivät käyvän pieniksi noin isolle lintumäärälle, joten Hessu rakensi eilen uuden. Siitä tuli komea, kaksikerroksinen, osittain pleksiseinäinen torni.  Minun pitäisi suojata puuosat tänään, ettei koko komeus heti lahoaisi. Toivottavasti se toimii. Idea löytyi blogista!

Mutta mikä parasta ? liikunta alkaa maistua hiljaiselon jälkeen. Innostuksen ja puhdin löysin tällä kertaa blogista senkin. Syksyllä en aloittanut kansalaisopiston, enkä muutakaan liikuntaa. Muutamia kertoja käynyt vain lenkkeilemässä, kuitenkin jossain syvällä on koko ajan muhinut pienoinen ajatus säännöllisempään liikuntaan. Alkuun pääseminen on ollut harvinaisen nihkeää, sillä omien juttujen kirjoittaminen on niin paljon kiinnostavampaa tällä erää. Asiat pitäisi vain sovitta yhteen eli tehdä itselleen lukujärjestys.

En vedä pipoa kuitenkaan tiukalle, jos ei huvita , niin sitten ei.

Toissayönä satoi lumen ja viime yönä vähän lisää. Saatiin tänne jo toinen talvi. Pitkin eilisen päivää vedin saappaita jalkaan  ja kipaisin pihalle ottamaan kuvia. Joulukorttien teko on kuvanetsimisen vaiheessa ja mielelläni tietenkin laittaisin joulukorttiin talvisen kuvan. Vihreä maa ja paljaat kuusen oksat ei kovin jouluiselta vaikuta. Kuvia voi katsoa täältä. 

Kasvihuoneeseenkin piti käydä vilkaisemassa. Sinne tulee jotenkin hienon mystinen valo, kun muovin päällä on lumikerros.  Kuvasin ja kuvasin, siihen en näytä kyllästyvän lainkaan. Saksin tupaan tuliaisiksi viimeisiä yrttejä. Sitruunamelissaa, rosmariinia ja basilikaa. Enkä malttanut jättää rauhaan laventeliakaan.

Pistin suosikkiyrttejä pakkaseen, josko joskus käyttäisi teen mausteeksi. Tuoksut on ainakin aromikkaat.

Innokkaasti kiipesin sitten vinttihuoneeseen tarkistamaan pasuunakukkien voinnin ja totesin, että hyvin jaksavat. Pienempi on vielä lehdessä. Lämpimään ottamistani amarylliksista ainakin pari on alkanut työntää uutta kukkavartta. Niitä on mukava seurata, miten kukinta osuu joulun kieppeille vai osuuko?

Päivällä huomasin, että pihassa on oudosti hiljentynyt. Linnut ovat lähteneet etsimään muualta syötävää, kun meidän lintulaudat ovat vielä tyhjinä vajassa. Ihan pelästyin, olenko niin pahasti myöhässä. Illalla täytyi lähteä ostamaan auringonkukansimeniä ja täyttää pimeällä lintulaudat. Toivottavasti pihan siivekkäät tulevat takaisin.

Tuli yllätys! Minulle tuotiin kotiin asti lahjaksi Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin joululehti siihen kirjoittamani pikku joulurunon takia. Hieno homma. Joka vuosi pitemmän aikaa olen lehden ostanut. Mainosten takia on vaan paisunut tavattoman paksuksi.

Ei runoni mikään uusi hengentuote ollut, parin talven takainen ja kotisivuiltani sen lehdelle annoin.

On muistanut sataa. Jos tätä menoa jatkuu, niin pihassa pitää ruveta kulkemaan räpylät jalassa, ettei uppoa märkään sammaleeseen nilkooja myöten.

Eilen kuivan aikana ehdin käydä hakemassa pari muovikassillista männynoksia. Suunnittelen tehdä pihan piristykseksi taas männynhavupallot, kuten edellisinäkin vuosina. Nyt työ on helppo ja nopea, kun viime keväänä olin viitseliäs, kun poistin palloista havut ja säilytin pohjat. Juuri pohjia kanaverkosta pallon muotoon vääntäessä menee kummasti aikaa.

Kaksi palloa on valmiina ja puolikas päälle. Pitää hakea lisää mäntyä. Miksiköhän rupesin juuri männynhavuista askartelemaan? Mene ja tiedä, sillä kuusenhavuista lopputulos on ehkä kauniimpi. Mene ja tiedä!

Vaiko sittenkin kataja olisi kaikista kaunein havupalloksi ja kransseihin?

Toissapäivänä pyöräilin. Katselin pitkin aamua taivaalle pohtien tuleeko pian vettä vai ei. Puolen päivän aikaan  näytti kauniilta, joten tuumasin pyöräillä kympin lenkin ajatuksena piipahtaa tuttujen mökkiä katsomassa etäämmällä pikkujärven rannalla. Ei minulla mitään varmuutta ollut, mahtaako isäntäväkeä olla mökillään tähän aikaan. Ajatus oli vain pyöräillä ja joku päämäärä oli hyvä asettaa.

Kamera sujahti taskuun ja kännykkäkin. Osaan ottaa molemmat mukaan.

Metsätietä on mukavaa pyöräillä. Päivä on kuitenkin suhteellisen pimeä ? ei kuulu lintujen laulua. Sen sijaan tien molemmin puolin virtaa vesi solinalla ja kohinalla. Sen ääni on kaunista kuultavaa muuten hiljaisessa metsässä.

Tie on maastoltaan hyvin vaihtelevaa. Ylämäkiä en viitsi polkea ja alamäissä on pakko jarrutella, ettei joku kivi pyörän alla antaisi lentoja. Niistä on kokemusta, kun yhtenä työpäivän aamuna olen ilmeisesti lentänyt ohjaustangon yli, joten olen tullut  varovaiseksi. Silloin meni silmälasit rikki ja naama verille. Pyöräkin vinksin vonksin ja minulle kunnon tälli päähän.

Nyt ajoin varovasti.

Löysin mökin. Jätin pyörän kauemmaksi ja kävelin pihaan. Valitettavasti mökki oli tyhjääkin tyhjempi. Kaikesta huomasi, että se oli laitettu talviteloilleen. Sitä paitsi se oli väärä mökki!

Kävelin rantaan ja katsoin järveä yrittäen hahmottaa, missä etsimäni mökki on.

Palasin tielle ja päätin vilkaista seuraavan tien päässä olevan mökin. Tämä tie ei ollut pyöräilykelpoinen, vaan pikemminkin polku, niinpä lähdin kävellen.

Luoja, miten märkää metsä oli! Maastokengän varsi tahtoi jäädä matalaksi. Pahimmissa kohtaa hypin mättäältä mättäälle ja vilkuilin välillä taakseni. Se puuttuisi, että eksyisin jälleen! Tiedän olevani hyvä eksymään ja siksi pidin varani seuraamalla tarkoin, mitä polkua kuljen. Ei riittänyt, että vettä oli maassa, sitä alkoi tulla taivaaltakin.

Mökkejä löytyi, mutta ei etsimääni. Tulin lopulta tulokseen, että olen väärän järven rantamaastossa.

Kotona etsin kartan ja tutkin reittini paremmin.  Kyllä järvi oli oikea, mutta minä sen väärällä puolella. Kuitenkin kelpo suoritus, etten eksynyt. Olisinpa vaan tutustunut karttaa ennen lähtöäni, mutta parempi myöhään, kuin vieläkin myöhempään.

Eilinen oli mitä kauneinta marraskuuta. Aurinko mollotti täysillä koko päivän. Aamuhärmän sulettua alkoi ilma lämmetä nopeasti. Vaikka moni yö on jo ollut pakkasyö, ei lumesta ole vielä tietoa.

Eivät suinkaan kaikki suunnitelmani ole toteutuneet, mitä keväällä listasin. Hiukan harmittaa, että liiterissä on edelleen metri puun kaarnaa, tuohta ja muuta kariketta, mitä klapeista varisee. Mutta sen kaivaminen on vaarallista ilman kunnollista maskia. Silmillekin pitäisi olla suoja. Myyräkuume on sen verran vaarallinen tauti, että sen pelossa olen jättänyt liiterin pohjan toistaiseksi tyhjentämättä. Muutama pitkä halkokin sieltä yhä löytyy ja pari mottia kokosin takaseinälle tervashalkoja. En keksi mitään käyttöä niille! Uuniin niitä ei kuulemma saa laittaa, joten en ole metrisiä tervaksia pätkinytkään. Pitää varmaan rakentaa miilu, että pääsee niistä eroon. Mutta mitä tehdä sitten tervan kanssa? Eihän suksen pohjiakaan enää tervata.

Puutarhan ja kasvihuoneen syyskuntoon laittaminen kesti päiviä. Yhtämittaiset rajut vesisateet katkaisivat haravoinnin, kun pääsin alkuun. Tietenkään en heti sateen jälkeen käynnistynyt uudestaan. Onneksi ei mitkään kiireet pukkaa päälle, ei ole tarvis tehdä sitä, mikä ei huvita. Tämä on eläkeläisen arjen parasta antia.

Pasuunakukat asuvat yläkerran huoneessa. Siellä olivat niiden seurana myös amarylliksen mukulat. Kalenteriin olen merkannut joka kuukaudelle muistutuksen käydä kukkasia katsomassa ja kastelemassa, jos on tarpeen.

Toissa viikolla toin amaryllikset alakertaan lämpimään ja valoon. Vaihdoin niille mullat ja sopottelin samalla toiveita kukinnasta! Ohjeessani luki, että näin pitää tehdä kahdeksan viikkoa ennen joulua, jos mieli ne saada jouluksi kukkaan. Viime vuoden ajoitus meni liki kuukaudella myöhään.

Kaikille kärhöille olen löytänyt paikat. Osan jätin kasvihuoneeseen talvehtimaan ja siirrän keväällä ulos. muutaman istutin ulos kokeillakseni niin talven kestävyyttä. Kaikki olen peitellyt hyvin.

Pitkästä aikaa istutin myös liki sata sipulikukkien mukulaa. En itse niin paljoa raaskinut ostaa ? sain lahjaksi. Niille ei ollut lainkaan vaikeaa löytää kasvupaikkoja.  Päivittäin pitää käydä tarkistamassa, etteivät mustarastaat ole kopsuttaneet niitä paljaiksi. Yllättävän paljon on mustarastaita .  Jäävät varmasti talvehtimaan.

Kohta pitää aloittaa lintujen talviruokinta. Tiaiset käyvät jo ikkunalaudalla koputtelemassa ikkunaan, eikö ruokaa tule! Luin jostain lehdestä, että ruokinta kannattaa aloittaa vasta maan jäädyttyä pakkasten tullessa. No, nyt rupeaa olemaan se aika.

Naapurilta sain vinkin upeasta luontopäiväkirjasta. Olen ruvennut vierailemaan niillä sivuilla ahkeraan upeiden lintukuvien, kuin myös muiden luontokuvien takia. Kurkistakaapa vaikka! Pääsette Värriön sivuille klikkaamalla tästä.

Ei syksy minua masenna. Kun ajattelen eilistä päivää, niin tuskin kauniimpaa voisi olla. Nyt tietenkin iloiset värit  puuttuvat luonnosta, kun ruskea voittaa, mutta muuten syksy on OK. Kaikki pullotuikut ovat puutarhassa pienimmän omenapuun oksille. Pyhäinpäivän aattona sytytin eka kertaa tuikutkin. Niistä tulee valoa pimeään iltaan todella kauniisti. Liian harvoin tulee vain sytytettyä niitä. Sain myös uusia tuikkupulloja ja lisää on kuulemma luvassa.

Mutta aina ja alleviivattuna aina pihatöiden ja lenkkeilyn päätteeksi on mukavaa paneutua kirjoittamaan blogia. Se juttu on vienyt minut. On kiva yrittää keksiä jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa. Aina siinä ei tietenkään onnistu, mutta ilo onkin sitä suurempi, kun huomaa saaneensa kommentteja. Blogiverkosto on valtava. Jostain luin, että saattaisi olla Suomessakin noin 70 000 blogia! Ihmiset kirjoittavat ja voi hyvä tavaton, miten hienoja kirjoituksia. Olen vallan äimän käkenä.

Omat blogini siis tämä ja Pollen saappaat ovat erilaiset, siksikin koetan pitää ne molemmat hengissä. Otan näiltä sivuilta musiikkia pois saadakseni kirjoitustilaa, enkä liitä kuvia. Näin voin hiukan jatkaa.

Nyt jos koskaan on hyvä aloittaa , ketä yhtään kiinnostaa, vironkielen opiskelu. Siitä on meneillään vasta neljäs oppitunti täällä. Minä olen innokas oppilas, sillä juuri kielioppi on suurin puutteeni omassa kielitaidossani. Olen aivan Viron lumoissa, sekä kielen että maan. Toki monenlaisia harrastuksia on hyvä olla ja vuosien myötä ne näyttävät muuttuvan. Tulee uusia ja jää unhoon entisiä. That´s life!

Nyt se on toden teolla alkanut ? pasuunakukan ulkoilutus. En millään raaski jättää sitä pakkasen kynsiin, vaan raahaan aamua iltaa lumikolan päällä autoremonttitalliin yöksi ja ulos päiväksi. Siinä on latvus täynnä kukkanuppuja, tuskin ehtii kumminkaan saada niitä auki. Toisin sen sisälle tupaankin, muttei taida sopia ovesta.

Kasvihuoneessa ovat viinirypäleet kypsyneet. Ne pitää syödä kiireen vilkkaa, etteivät homehdu. Kyllä ne ovat makoisia! Ei olisi ikinä uskonut.

Muutenkin kasvihuoneessa alkaa olla syystyöt tehty. Jätin sinne vielä muutamaksi viikoksi amaryllikset, ennen kuin siirrän vinttihuoneeseen odottelemaan lokakuun loppua, jolloin vaihdan niille uudet mullat ja nostan lämpimään aloittelemaan uutta kasvua.

Pihassa kaikki kukkaset alkavat olla syyssateiden runtelemia. Osan oli ensimmäiset pakkasyöt jo palelluttaneet. Niinpä revin pation aidanteesta kaikki ruusupavut ja krassit pois. Siemeniä keräsin runsain mitoin, ettei ole ostoa ensi keväänä. Säästö se on pienikin.

Elämänlanka yritti voittaa minut. Se oli elokuun aikana  villiintynyt ja karannut laittamistani kepeistä viereiseen kultapalloon ja ritarinkannukseen. Vaikka tein jonkinlaisen tukiaidan kultapalloille, etteivät kukkiessaan kaatuisi, kuten joka ikinen vuosi. Kuitenkin kaikki oli nurin kotiin tulleessa. Harmitti! Kuvittelin näkeväni piharakennuksen seinustan kauniina pitkin syksyä. Kuitenkaan maata pitkin lojuvat kukat eivät ole kaunistus. Voimakkaasti kasvava elämänlanka on tähän yhtä syypää, kuin sateetkin.

Eilen päätin ottaa rumilukset kotsalle ja kuskata lehtikompostiin. Se oli iso urakka, joka oli jäädä kesken. Olin joutua itsekin elämänlankaan solmituksi. En edelleenkään ole sen vihaaja, vaan pohdin, miten onnistua saamaan se ja kultapallot yhdessä kauniiksi ja näyttäväksi ryhmäksi.

Samalla tehdessäni pihatöitä tulin ajatelleeksi piharakennuksen oven edessä olevan katajan tuhoamista. Se on sääli, mutta kataja on aikoinaan istutettu väärään paikkaan. Väärään ja väärään, (hyvä sanoa, kun ei ole itse istuttanut!)mutta näissä 22 vuodessa se kasvanut pikku tilliäisestä valtavaksi puuksi, joka peittää taakseen ovenkin. Sen kaatamista on mietitty pitempään ja nyt se taitaa tapahtua. Vaikka kataja on kaunis ja mahtava, ei sille voi antaa mielin määrin tilaa. Sen paikalle jää kyllä suuri aukko ja silmä katsoo sitä pahasti pitkän aikaa.

Taisin tuhota ajatuksissani eilen enemmänkin pihan puita. Olisi kait aika kaataa myös villiomenapuu. Sitä uhattiin jo keväällä, mutta nyt se yllätti tekemällä semmoisen määrän omenoita, ettei vissiin ikinä. Mutta kun ne omenat ei maistu miltään! Niitä on harva se päivä kottikärryllinen puun alla, josta kerään ja kuskaan kauas kompostiin, sillä joissakin on muumiotautia. Keväällä kukkiessaan omppupuu on kaunis ja sen takia se on saanut olla. On se myös oivallinen verho maantielle päin. Lehden ollessa puussa ei ole tarvis vetää muita salusiineja ikkunaan.

Jos tekisin pihatöitä musaa korvilla, en voisi ajatella tuollaisia nirhausajatuksia. Toisaalta jäisi kaikki luonnon omat äänet kuulematta. Västäräkit ääntelevät paljon ja pääskyset taisivat eilen selvittää lähtötunnelmiaan. Semmoinen sirkutus kuului televisioantennilta.

Useita mustarastaita on ilmestynyt pihaan. Liekö meidän ikioma yksi ainoamme tuonut perheensäkin. Päivät pitkät ne touhuavat pihapensaiden alla ja kopsuttavat istuttamani tulppaanin mukulat ylös.  Puutarhan nuorimman omenapuun muutamat omenat ne käyvät nokkimassa suihinsa. Hassua katsella, kun puussa on enää vain karat jäljellä. Kun mustarastas nokkii napansa täyteen omenaa, sille tulee jano ja se menee juomaan, sitten hyppää juomaveteensä kylpeäkseen. Ensimmäisen kerran katselin eilen niiden kylpemistä.

Syksy on ihanaa vuodenaikaa, jos ei joka päivä sataisi. Kaikkihan me toivotaan kauniita ja heleitä syyskuun päiviä. Sateiden aika olisi vasta lokakuulla ja lumi saisi tulla marraskuulla. Eikö?

Sen verran on illat jo pimenneet, että kynttilään on mukava sytyttää valkea. Kohta alkaa neuletyötkin kiinnostaa, Mikä sen kivampaa, kun tuvan uunissa räiskyvä tuli, tuoksukynttilä pöydän kulmalla ja joululahjasukan tekele puikoilla. Väliin täytyy toki blogiakin päivittää.