Elämän kultalankaa

Syyskuu alkoi pakkasyöllä etelässäkin. Maa on aamulla vahvasti kuurassa. Olen hyvilläni, että viitsin illalla vielä myöhään lähteä siirtämään tupakukkasia pihasta sisälle. Pasuunakukkakin oli saatava suojiin. Koettaessani vetää sitä saavin reunasta, se ei liikahtanutkaan. Multa oli tietenkin sateiden jäljiltä märkää ja näin ollen painavaa. Kukkakin on komea, varmasti reilu parimetrinen ja monihaarainen. Onneksi muistui heti mieleen, miten edellissyksynä raahasin Pasuunani lumikolan kanssa kellariin. Helposti ei tule elokuussa mieleen, missä on lumikola. Keväällä siivouksia tehdessäni olen siivonnut senkin, eikä ollut mistä ottaa tähän hätään.

Piti juosta tuvasta hakeman apuvoimia, toki kukka oli pakkaselta turvaan saatava. Se kököttää vielä pimeässä autoremppatallissa. Pitää muistaa päivän lämmetessä vetää se ulos, mikäli onnistuu.

Ilo hilkulla käydä samoin, kun kävi Vaarankylässä, missä jo elokuun alkupuolen öinä oli pakkaset ja amppelitomaatti paleltui. Samassa paleltui myös verenpisara. Ei olis kannattanut ottaa niitä lomailemaan! Tosin minun vahinkoni olivat pieniä siihen verrattuna, kun hilla paleltui ja mustikkakin sai liialti kylmää. Monet ulkomailta asti tulleet marjanpoimijat saivat koreihinsa pelkkää tyhjää ja haaveet kunnon tilistä jäivät olemattomiin.  Kyllä minäkin lähisuot monta kertaa tarkistin, ikään kuin en olisi halunnut uskoa totta todeksi.

Puolukalla ajattelin eilen käydä, mutta uskomattoman paljon pihatöitä riittää neljän reissuviikon jälkeen. Lohduttelin itseäni sillä, jos puolukkaa on, kypsyköön rauhassa, kyllä meinaan ehtiä myöhemminkin.

Toista kuukautta on kulunut viime postauksesta. Kovin paljoa en ole ehtinyt keskittymään kirjoitteluun, vaikka mieli palaakin.

Mökillä vietetty neliviikkoinen oli työntäyteinen, mutta virkistävä. Kesän tärkein työ oli saada aikaan piharakennus ja se toteutui. Hyvillä mielin siis projektin jälkeen kotia kohti.

Kotiin aina ihana tulla. Tunnelman voi kiteyttää klassikoksi - oma koti, kullan kallis. Kotihengetär oli pitänyt pihapiiriämme silmällä. Oi hoitanut kukkaset niin pihassa kuin kasvihuoneessakin. Lähtiessä pelkäsin, miten paljon hän joutuu nostamaan pihakaivosta vettä ? sateet tulivat avuksi! Rännien alla oleviin tynnyreihin vettä tuli tarpeeksi. Eipä siitä tainnut pulaa olla muutenkaan.

Ruoho on tykännyt vesisateista. Nyt sitä oli, mistä leikata. Leikkuri tukehtui moneen kertaan. Eikä semmoista ruohomäärää voi jättää pihaan. Näillä ilmoilla se alkaa märäntyä ja kohta on ruskeita länttejä vihreyden tilalla. Haravoin leikkuujätteet kompostiin, mikä käy nyt puolestaan kuumana.

Vanhojen omenapuiden alla on paljon pudonneita omenoita. Osaksi muumioisia ja mädäntyneitä. Pakko oli kerätä pois, ennen ruohon ajamista. En tykkää yhtään silputuista omenista puutarhassa.

Muutaman vuoden jälkeen on mukavaa, kun puissa on taas suurimmaksi osin terveitä omenoita. Puiden alta löytää kypsät omenat. Puissa ne tahtovat olla vielä raakoja. Ilmeisesti omenapuut ovat talviomenapuita lajikkeiltaan. Ehkä innostun joku päivä keittämään omenahilloa.

Paitsi omenapuut, niin pihan pari pihlajaakin näyttää kauniilta punamarjoineen. Kallionkolouima-allasprojektini vieressä oleva pihlaja on ensimmäistä kertaa todella upea. Voi että, minä olin sitä keväällä jo nirhaamassa nurin.

Syksyä pukkaa väkisin. Tämä aamu on ollut kolea. Aurinkoinen, mutta valtava yökaste ja koleus. Kasvihuoneessakin oli alimmillaan ollut lämpöä vain 4.5 astetta. On vain sattumaa, mikä yö on hallayö ja vie kukat.  

Vielä ei halla saisi tulla! Pasuunakukka on loistossaan. Ei siinä niin paljon kukkia ole, mitä vuosi sitten, mutta kaunis kumminkin. Heinäkuussa upealta näyttäneet kelloköynnökset ovat panneet pahakseen jatkuvan märkyyden, niitä ei voi sanoa enää kauniiksi. Sen sijaan keijunmekot kasvihuoneessa on katseen vangitsijoita. Samoin viiniköynnös, jossa on useita kymmeniä rypäleterttuja. Ohi kulkiessa maistelen, mutta aivan kypsiä rypäleet eivät ole vielä. Pitää malttaa odottaa.

Kärhöjen kohtalo on avoin. Sitkeitä ne tuntuvat kaikesta huolimatta olevan. Jacmanii on ?kuollut? jo toisen kerran keväällisen istutuksen jälkeen. Ensimmäisen upean kukintonsa tehtyään se kuivettui kokonaan, mutta jonkun ajan perästä alkoi versoa uudelleen. Reissuun lähtiessämme se teki uuteen varteensa muutaman nupun, mutta on jälleen surkean kuiva tikku, kuin kuollut ikään.

Tällä hetkellä kärhöissä ei ole kukkia ja tuota yhtä lukuun ottamatta muut voivat hyvin. Myös ne, mitä pelastin erään myymälän puutarhaosastolta kesällä ja elvytin kasvuun. Nyt minulla on kärhöjä kaiken kaikkiaan viisitoista. Sinänsä se on kärhöihin hassahtaneelle pieni määrä, mutta kalliopihalla ei löydy sopivia istutuspaikkoja. Se on harmi, enkä halua syyllistyä ahneuteen.

Näiden jo olevien kanssa menee varmasti ensi kesä (jos selviävät talvesta), sillä pitää oppia tunteman ne, jos suinkin mahdollista. Nyt tiedän vain muutamalle nimen.

Vettä on todella satanut. Muovinen uima-allas oli kerännyt neljässä viikossa 15 senttiä vettä. Varmasti siitä on aurinko- ja tuulipäivinä paljon haihtunutkin. Samaten pikku suihkulähteen kaivo ? piri pintaan täynnä vettä.

Pikku puuhaa on pihassa siis ollut.  Viikonlopusta lähtien on sää ollut aurinkoista ja asteita likellä parikymmentä. Se houkutteli täyttämään uima-altaan pesun jälkeen kaivovedellä. Piti sinne ?uimaankin? pulahtaa. Kesä siis jatkuu.

Pääskyset olivat hävinneet, vaikka luulin, että alkoivat puuhata toista pesuetta saatuaan ensimmäiset poikaset maailmalle. Pari päivää kaipailin niitä, vaan enkös eilen iltapäivällä jo kuullut niiden liverrystä. Olivat tullet takaisin, kuten mekin! Pääskypariskunta lensi myös vajaan, aivan kuin tarkastukselle entiseen kotiin. Kohta niitä oli televisioantennin päällä tarkkaan laskien 20! Se on ennätys meidän pihassa. Kesän aikana näkyi aina vaan yksi pariskunta ja poikaset ilmaan saatuaan niitä oli seitsemän.

Varmasti ne kertoivat ystävilleen, miten tässä talossa tykätään niistä. Suojellaan kissoilta ja tikoilta.

Hyvä niin, ensi kesänä on luvassa enemmän suojeltavaa.

Tikoista puheen ollen. Taas yksi nakuttaa vanhaa sähkötolppaa, kuin kaataakseen sen, kun sähkölaitos ei saa moista aikaan. Useaan kertaan on laitettu viestiä, että viekää tolppa pois, ennen kuin se kaatuu vanhuuttaan itsekseen. Silloin se tietysti kaatuu joko maantielle tai talon päälle tai jonkun niskaan!

Varoitus hyvä lukijani! Ei tässä mitään uutta saa kirjoitetuksi, sitä samaa vanhaa vaan.......

Mukavaa - ulkona on lämpimämpää kuin sisällä. Taivas on pilvinen, mutta eipä sada. Ei ainakaan vielä.

Toisaalta sadekaan ei haittaa, sillä meidän piha suorastaan ulisee veden perään, sillä on niin jano.

Viikonloppu meni sukkelaan, kuten tavallisesti.  Ostoksilla tuli hiukan käytyä.  Herkistyin erään kaupan ulkopuutarhamyymälän kuihtuvien kasvien edessä niin paljon, että mieluusti olisin ostanut ne kaikki kärsimästä.  Harmitti ja kiukutti kukkasten puolesta. Kuivuuden näännyttämiä kasveja oli niin kesäkukkia, kuin monivuotisia perennojakin.

Ale oli 70%, vaan mitä tuollaisista aleista on iloa, kun suurin osa kukista on jo kuolleita. Keräsin kassiini kaikki, vähänkin eläviltä näyttävät kärhöt. Kymmenen niitä oli ja vain yhdessä oli jäljellä kyltti kertomassa, mikä kärhö oli kyseessä. Loput yhdeksän olivat nimettömiä.  Kyllä ne pihalleni ja kasvihuoneeseen mahtuvat. On taas eri juttu, saanko ne elvytettyä elämään ja talven yli. Kaksi pelargoniaa poimin myöskin turhaan nääntymästä.

Kaksitoista kukkaa ja yhteishinta 7 ? - ei paha. Toki hukkaan nekin rahat menee, jos ostokset kuolevat.

Joka tapauksessa pistin kaikki kukat suureen paljuun elpymään. Pelakuut ryhdistyvät jo illan aikana ja pääsivät omiin ruukkuihinsa. Uskon, että kukkivat vielä tälle kesälle. Väristä ei ole tietoa.

Kärhöistä kuusi olen niin ikään istuttanut. Niissä näkyi jotain elon merkkejä ja virkistymistä vesihoidossa. Loput neljä kököttävät vielä ammeessa. Pikapuoliin nekin on laitettava  multaan, etteivät huku. Aika näyttää, miten kärhöparkojen käy.

Kauppa oli kuitenkin hyvin edullinen, jos edes yksi kärhö selviää. Keväällä niiden hinta melko reipas.

Multasormeni ovat näiden muutaman vuoden aikana uudelleen kunnostautuneet. Edellisestä buumista on paljon vuosia ja tässä välissä on ollut täydellistä irtautumista puutarhanhoidosta. Ei ole ollut kasvihuonetta, mutta ei myöskään aikaa sellaisen hoitoon.  Nyt on aikaa ja onneksi löysin entisen innon takaisin. 

Nyt rupean yrittämään taimien saamista siemenistä. Naapureiden innoittamaa. Saan heiltä mieluisia vinkkejä käydessäni tekemässä "piha-ja kasvihuonetarkastusta".

Siementen keräys alkoi jo edelliskesänä. Otin talteen kaikki krassin- ja ruusupavun siemenet. Toisaalta nyt on vähän tylsää, kun kesäkukkina on vain ja ainoastaan krasseja ja ruusupapuja joka purkissa. Hajuherneen siemenet eivät suostuneet kunnolla itämään ja nekin, mitkä lähtivät kasvuun, ovat nyt heikossa hapessa.

Pasuunakukka - se kahdesta pasuunastani pienempi, joka sinnitteli talven yli, on nuppuja täynnä. Sen nupun kukkaan puhkeaminen ottaa vaan niin hirmuisesti aikaa, viikkotolkulla vallan.

Edelliskesänä ihastuin kelloköynnökseen. Hankin keväällä sellaisia kaksi ja nyt toinen on kiivennyt yli kolmen metrin korkeuteen. Ihailtavaa kasvuvoimaa! Köynnöksellä on niin vahvat ottimet, että näkyy hyvin pysyvän tuulen kieputeltavana korkeuksissa koivun rungolla.  Minun täytyy ohjata sen kasvua, sillä se on tuppautumassa linnunpönttöön.

Linnuista puheen ollen: Pääskysen pojat ovat jo maailmalla. Muutamana iltana ovat vielä pyörineet pihapiirissä, mutta lähteneet sitten taas omille teilleen.

Harmaasiepolla on vain kaksi poikasta.  Ikävää, että toiset kaksi kokivat kovan kohtalon, mutta nämä kaksi kasvavat vauhdilla. Ehkä viikon emot vielä ruokkivat niitä pesään ja sitten heidänkin on aika lähteä suureen maailmaan. Ehdin varmasti napsia vielä kymmeniä kuvia untuvikoista. Kun paljon kuvaa, niin joku saattaa onnistuakin.

Vautsi, mikä päivä. Tuulee kyllä, mutta on lämmintä ja ilma yhä täynnä niin kesäistä jasmiinin tuoksua.

Varhaisaamun kuvauskierroksella sain näpättyä kuvan pääskysen poikasen lennosta! Ja läheltä. Katselin pitkään nelikkoa vajan katosta roikkuvan langan päällä. Ei ne minun läsnäoloani pistä lainkaan pahaksi. Olivat nukkuneet siinä, eikä koko sakki pesään enää mahtuisikaan.  Nopeasti ovat kasvaneet ison pääskyn näköisiksi, ehkä rintamus ei ole vielä yhtä punainen.

Vajan toisella puolella, siis ulkoseinällä on harmaasiepon neljästä munasta eilen kuoriutunut kaksi. Hyvä luoja, miten pikkuriikkisiä poikaset ovat, kaljuja ja vaaleanpunaisia. En häiritse pesärauhaa kauaa, ettei pienille tulisi kylmä. Yleensä kurkistan pesään vain silloin, kun emo on jossain muualla.

Toistaiseksi kanaverkkosuojaus pesän edustalla on pitänyt kissat poissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Käpytikkakin pyörii yhä edelleen likellä.

Mukava noita pesiä on seurata ja kirjata niiden kuulumisia blogiin. Sen verran lintuinnostus on saanut uutta pontta, että luulen aloittavani todellisen bongauspäiväkirjan pidon vuoden alusta.

Mukanaan se kyllä voi viedä! Niin on käynyt muutamalle tutullekin.

Ensi keväänä teen myös oman blogisivun kärhöilleni. Niitäkin on mukava seurata ja kasvattaa. Tarvitsevat ainakin alkuvaiheessa hyvin paljon huolehtimista ja seurantaa. Ei ne kaikki kasvihuoneeseen mahdu ? pitää ruveta pihasta etsimään sopivia kasvupaikkoja. Se voi olla melko urakka tässä kalliotontilla.

Omenapuut ovat aloittaneet jo ?järkeilyn? ? tiputtavat epäkurantteja raakileita alas. Ei puut pysty kaikkea raakilemäärää saamaan kypsiksi, vaan vähennystä on tapahduttava. Tänään haravoin muutaman sangollisen pikku omppuja puiden alta, on jossain vaiheessa mukavampi ajaa taas ruohoa, kun ei rikkoutuneet omenat jää nurmikkoon mätänemään.

Toissapäivänä lähdin etsimään mustikoita. Sen verran olen viime viikkojen aikana metsässä kuljeskellut, että varsin hyvin tiesin niitä olevan vähän ja harvassa.  Reilun litran kokoon saaminen oli työlästä. Marja siellä toinen täällä, mutta sinnikkäästi piirakkamarjat poimin. Kyllä mustikat kypsiä ovat, vaan niin surkean pieniä.

Aamiainen Tiffanyllä, ei vaineskaan, vaan kasvihuoneessa. Oli oikein heinäkuisen lempeä aamu. Ulkona tuoksuu jasmiinit ja heinä.

Uimapuvut roikkuvat narulla öisen uintireissun jälkeen. On tainnut tulla tapa, että ainakin kerran kesässä pitää innostua ex tempore yöuinnille. Olisipa ollut kuutamo! Silloin olisi voinut uida kuunsillalla, mutta viime yönä ei ollut kuutamosta tietoakaan. Aurinko oli juuri ja juuri laskemassa punaten taivaanrantaa hehkuvaan punaan, kun öiseen järveen pulahdin.

Illalla tuli lähdettyä autoajelulle katselemaan maakunnan lauantai-illan kuulumisia. Kesäisin otan aina uikkarit ja pyyhkeen matkaan, sillä koskaan ei tiedä, missä on juuri sellainen mukava uimapaikka, johon voi mennä uimaan.

Mutta kamera unohtui! Kymmenen kilsan päästä sitä ei enää viitsinyt palata hakemaan. Tai minä kyllä halusin, mutta kuljettaja ei.

Arvata voi, että juuri silloin ilmaantuu kuvattavaa ? niin nytkin. Harmittelin mokaa olan takaa.

Paikkakunnalla ja lähiseudulla oli tapahtumia runsain mitoin, mm.Lokalahdella Karjurock! Ei kuitenkaan sinne, sillä sellaisen rockin aika on ohi.

Autoradio soitti kesämusaa. Nostalgista ja hempeää. Himoisten kohdalla oli tienlaidassa kyltti lavatansseista. Sinne voisi kurkistaa, millainen meno mahtaa olla.

Lava löytyi meren rannasta. Kyläyhdistys oli pykännyt pystyyn kesätanssit ja vieläpä vapaa sisäänpääsy. Semmoista tapaa harvemmin, noin edullista.

Tanssilava on pelkkä lava, jo aikaa paremmat päivänsä nähnyt. Vain soittajien yläpuolella on katos. Lattiassa vesivanerilevyjen saumakohdat irvistelevät pahasti, joten luisto ei kovin parantunut lattialle sirotetuista kahvinporoistakaan. Taisi olla presidenttiä, kun tuoksui niin hyvälle!

Musa oli kuitenkin menevää. Ihmiset tanssivat. Tanssivat jopa taukomusiikin soidessa väliajalla.

Reilu pari tuntia siellä meni, sitten kotiseutukierros jatkumaan.

Voi että sen kameran piti olla kotona!

Kettukin hiiviskeli pellon piennarta. Pysähtyi oikein katsomaan auton ohimenoa. Ikinä ennen ei ole ollut mahdollisuutta kuvata kettua niin läheltä. Nyt oli ? ja meni saman tien.

Likellä keskiyötä ulkona oli lämmintä vielä 14 astetta, kun auto kurvasi tutulle uimapaikalle. Aiemmin tänä kesänä en ole siellä uimassa käynytkään. Yllätykseksi rannalle oli ilmaantunut kieltoja täynnä oleva kyltti. Ei koiria, ei nuotiota, ei leiriytymistä, mutta uimaan sentään on lupa mennä.

Vaatteet vaihtuivat äkkiä uikkareihin. Alasti en kehdannut uida, sillä uimarannan vastapuolella istui väkeä terassillaan. Vesi ei ollut ollenkaan kylmää, vaikka vähän arvelin.  Järvi oli tyyni ja veden pintaan heijastuivat selkeän yötaivaan värit. Mukavaa, niin mukavaa, mutta harmitti, ettei ollut kameraa. Saan vain kuvata pihan kukkia, kasvihuoneen viiniköynnöstä pääskysen poikasia ja hautovaa varpusta, joka ei olekaan varpunen - vaan harmaasieppo! Vihdoin viimein pääsin sitä riittävän läheltä katsomaan.

Uusi viikko alkamassa ja taas ollaan lähempänä syksyä. No, stop tykkänään! En minä oikeastaan noin ajattele, vaan että ollaan taas pikkusen lähempänä kesän helteitä. Niin justiinsa ? helteet kyllä tulevat, mutta eivät ehdi vielä tälle päivälle. Oli melko vilpoisaa, kun aamusella lähdin ensi töikseni tarkastamaan kasvihuoneen ja linnupesät.

Kasvihuoneessa kärhöiltä oli loppumassa tuet. Virittelin niitä lisää, etteivät jää sykkyrään kasvamaan. Ovat kauniimpia, kun kasvavat vapaasti pituutta niin paljon, kun poveria piisaa. Keijunmekkoja avustin myös amppeleissaan ohjaamalla kasvua sekä ylöspäin, että alaspäin.

Viime viikolla elämänlangoille laittamani kepit on kelpuuttu. Vauhdikkaasti elämänlanka kiertyy nyt keppien ympärille. Osa on kukassa jo.

Taisin edelliskerran kirjoittaa, miten kaikki pihakukat on kukkineet. Huijasin! Jasmiini on valkeanaan ja sen tuoksu tulee sisälle avoimesta ikkunasta.  Jasmiinipensani on vanha. Sain ystäväni pensaan juurelta poikasen joskus liki 20 vuotta sitten ja istutin ikkunan alle. Tällä hetkellä sillä on korkeutta varmaan kolmisen metriä ja leveyttä kanssa. Kyllä se joskus tuulen aikana ikkunaa raapii, mutta en millään raaski katkoa sitä.

Pääskyset tervehtivät minua äänekkäästi moittimalla, ettei vajaan olisi tarvis tulla. Eivät kumminkaan lentäneet ovesta ulos. Pesän reunalta uskalti kurkistaa muutama poikanen.

Varpunen istui aamuauringossa pesässään, vaikka metrin päästä sen siivutin. Koetin välttää katsomasta pesään päin, ettei olisi tuntenut itseään uhatuksi. Tuntui oikein hyvältä, että toistaiseksi molemmat pihan linnunpesät ovat säästyneet tikoilta. Perjantaisen illan olin liki paniikissa, kun illalla pitkään istuessani pihapatiolla tajusin tikkoja olevan neljä!

Neljä tikkaa hakkaamassa samaa puuta. Harmittavaa, ärsyttävää, kiukuttavaa, pelottavaa, siis ihan kamalaa. Emotikat olivat tuoneet näytille pesueensa. Ilmeisesti oli ravinnonhankintaopetus meneillään. Yksinkertaisen matematiikan mukaan ensi kesänä niitä on paljon enemmän kuin neljä!

Kaukana oli satakielen ja mustarastaiden laulu, kun pihaan kuului vain raksutusta ja räpsytystä. Käenpiika säesti tikkoja yksitoikkoisella ääntelyllään ? tikkojen kastiin sekin kuuluu. Kauempaa kantautui kyyhkyn u-huu-huu, u-hu-huu. Sekin niin ilotonta huhuilua. Räkättirastaiden räkätys yltyi vähän väliä pikkulintujen ajaessa niitä porukalla kauemmaksi pesiltään. Myös närhi on ilmestynyt kallion koloon juomaan. Se ei ole vielä lauleskelemaan joutanut.

Puhdistamani kallion kolo on lintujen juoma-allas. Iso onkin. En ole viitsinyt mennä siihen itse virkistäytymään, kun linnut käyvät  juomassa ja uimassa. En kai mene likaamaan toisten juomavettä. On ilo seurata vilskettä veden äärellä. Kirjosiepot, sinitiaiset, peipot ovat ahkeria peseytyjiä. Rastaat jonkin verran, mutta pääskysen en ole nähnyt käyvän juomassa, enkä uimassa. Ne vain tiirailevat maailmaa telkkariantennin päältä.

 Keksin kehittää viikolla itselleni aivan höpön homman! Vuositolkulla on piharakennuksen edustalla kasvaneet kultapallot.  Parikymmentä vuotta sitten ne olivat vielä voimissaan ja tuuheat kasvustot, mutta pikku hiljaa viereinen kataja on ryöstänyt niiltä ravinteet ja kultapallot ovat yhä vaan heikommassa kasvussa, vaikka miten niitä olisin hoitanut. (Paitsi torpedoimalla katajan!)

Eikä riitä enää katajan kiusa, alkaa olla yhtä lailla riesaa elämänlangasta, joka kasvaa ja vahvistuu rynnäköllä. Se on useampana kesänä tukehduttanut kaikki kultapallot kieputtamalla itsensä niiden ympärille. Muutamaan kertaan olen yrittänyt nyhtää elämänlankaa pois, mutta se on turha vaiva. Kitkemisen jälkeen sitä on pian kultapallojen ympärillä uudestaan, kuin myös siellä, mihin kitketyn ?rikkaruohon? vein.

Mutta nyt ajattelin auttaa elämänlankaa! Junttasin maahan muutaman tanakan kolmimetrisen kepin, jos ne kelpaisivat ja kultapallot saisivat olla omillaan.

Toki elämänlanka oli jo kiertänyt itsensä joka ikiseen kultapalloon ja vieressä kasvavaan ritarinkannukseen. Pari päivää olen kieputellut niitä rihmoja vapaaksi ja ohjannut keppien ympärille. Olivat todella ottaneet  kukkani tiukasti syleilyynsä. Kyllä ne kärsivät vähän purkaessani paketteja.

Tietenkään en kaikkia rihmoja saanut irti ja pitää vahtia ja kitkeä sitten uudet tulokkat pois, jos meinaan saada kultapallot elpymään.

Itse asiassa elämänlanka on kaunis kukka. Parhaillaan se nuppuilee, osaan tulee vaaleanpunaiset kukat, osaan valkeat. Mutta itsepäinen myös. Joka päivä saan näköjään irrottaa sitä kultapalloista, jonne se vaan pyrkii kepin ympäriltä. Siinä hommaa piisaakin!

Sain myös pahan angstin kuullessani tikan räksyttelyä. Että se sieppaa! Ei sillä, etteikö tikka olisi kaunis lintu ? tavallaan upea, mutta kuuluu metsään, eikä jahtaamaan meidän pihan pikkulintuja. Jo edelliskesänä tikka lenteli niin kauan nurkissa, että sai tuhottua pääskysen pojat. Kovasti sitä yritin hätistellä pois kulkemalla päiväkausia kiviä taskut täynnä. Viskelin aina, kun uskalsi tulla liian liki. Ei vain auttanut.

Taas on alkamassa sama peli. Kävin aamutarkastuksella katsomassa sekä pääskysten pesää, että rukkasteni päällä olevaa pikkulinnun pesää. Toistaiseksi molemmat ovat ok, mutta tikka tervehti minua reippaalla räksyllään lentelemällä puusta puuhun. Ilmeisesti osuttiin pesien tienoolle samoihin aikoihin. Mitäpä asialle voi?

Pikkulinnun pesä on osoittautunut varpusen pesäksi.  Tikan ollessa lähellä, emovarpunen katsoo sen ilmeisesti suuremmaksi vaaraksi kuin minut, sillä pysytteli muniensa päällä. Eilen munia oli jo neljä. Nyt en hennonut viipyä niin kauaa, että se olisi häiriintynyt, joten en tiedä, onko yöllä tullut viides muna tahi onko tikka jo käynyt sieppaamassa osansa. Toisaalta luulisi siinä tapauksessa koko pesän olevan tyhjä.

Minä olen liian herkällä kuulolla ja näöllä tikan suhteen. Sen jahtaaminen ottaa koville. Suorastaan stressaa. Milloin tahansa, kun astun tuvan ovesta pihalle, ensimmäiseksi kuulen tikan epämusikaalisen räksytyksen.  Eikä edes riitä, että olisi yksi tikka, niitä on kaksi!

 Olin ällikällä lyöty, kun vajan seinustalla olevasta hyllyköstä löytyi linnunpesä. Kaksi viikkoa taaksepäin pesää ei ollut, sillä varmasti olisin sen huomannut rukkasiani hyllylle jättäessä. Hyllyn eri tasoille on kokeiltu pesän rakennusta. Aloituksia on useita, mutta loppujen lopuksi pesä on tehty valmiiksi minun työrukkasteni päälle. Ihmettelen, miksei pesän rakentajalle ole kelvannut yksikään ympäristössä olevista pöntöistä, vaikka niitä on parikymmentä. Ehkä kaikki pöntöt olivat varattuja. Useimmissa näyttää kyllä olevan toinen pesiminen meneillään.

Kaksi päivää olen hyllypesää seurannut. Löydettäessä se oli tyhjä ja arvelin, ettei ole vielä valmis. Eilen pesässä oli yksi muna. Emolintuja en ole nähnyt, enkä pysty munasta tunnistamaan, kenelle pesä kuuluu. Huolella se on tehty. Pehmusteena sammalta ja höyheniä, sekä pätkä vihreää villalankaa. Pikkiriikkinen muna on harmaa, jossa on tiheässä tummanruskeita pilkkuja.

Pesän sijainti on minun uteliaisuuteni kannalta hyvässä paikassa. Kuljen kasvihuoneelle joka päivä monet kerrat siitä metrin päästä. Se on myös silmieni korkeudella, joten joka kerta pystyn havaitsemaan, mitä uutta sinne kuuluu. Eilen jo kuvasin muutaman otoksen. Minun pitää kuitenkin varoa, etten häiritse turhan päiten lintujen pesimistä.

Alkukesästä harmittelin, miksen koskaan löydä muiden lintujen kuin räkättien pesiä. Nyt bongasin!

Tietysti pelottaa, miten turvassa pesä on tikalta, joka ilmestyy joka iltapäivä lähimäntyyn naputtelemaan. Kissoille se on varsin suojaton. Toivon tietenkin parasta ja pelkään pahinta.

Pääskysillä on parhaillaan poikaset. Ne ovat ilmeisesti lähiaikoina kuoriutuneet, koska ovat lähes höyhenettömiä ja hirvittävän nälkäisiä. Remonttitallista kuuluu melkoinen sirkutus, kun emot kiikuttavat pesään ruokaa. Poikaset ovat vielä niin pieniä, etten ole nähnyt niitä kurkkimassa pesän reunoilta. En tiedä edes, montako niitä on, kun pesään kurkistaessani makasivat niin limittäin ja lomittain yhdessä mytyssä.

On outoa neljän viikon vauhdikkaiden aamujen jälkeen istua itsekseen kirjoittamassa. Oikeastaan siitä ei tule mitään. Mielessä pyörii vain kesäkuun yhteiset viikot lapsenlasten kanssa. Pari viikkoa tällä mummolassa, sitten viikko pohjoisen maisemissa ja vielä edellisviikko heidän kotonaan. Kuvasin useita satoja kuvia ja monen monta videon pätkääkin, jotta pojilla on joskus, mitä katsella kesästä 2008. Jotenkin on tyhjä olo ja ikävä velikultia.  Tuskin osaan vielä tänäänkään oikeisiin töihin tarttua. Olen vain ja ihmettelen. Teen pihakatselmusta toistamisen ja istuskelen välillä kasvihuoneessa kuuntelemassa viereisen koivun huminaa. Syrjäsilmällä tietenkin ihastelen kärhöjä ja viiniköynnöstäni, jolla on kymmenmäärin rypäleterttujen alkuja. Rypäleiden raakileet tertuissa ovat vielä nuppineulanpään kokoisia.

Lopuksi tiedote: Samin dinon munat ovat matkanneet  hänen omaan kirjahyllyynsä. Joukossa on nyt yksi dinon poikanenkin, joka kuoriutui juhannuksen alla keltaisesta munasta.

Juhan aarteet - spiderman puku ja maski sekä seittisukat ovat enempi ja vähempi jemmassa milloin missäkin, joskus hukassakin. Ei niitä passaa näkyvillä pitää -  suuria salaisuuksia.

Lähtiessäni kotiin sain pojilta ohjeistuksen, että mummolassa pitäisi maja rakentaa valmiiksi ja kirjoittaa heti kummallekin oma kirje.

Pian löytyy myös kuvia - dinon poikasesta ja linnunpesästä työrukkasten päällä. Klikkaa tästä

Olen vissiin juonut joka päivä pullollisen tai kaksi Red Bullia. Ainakin siltä tuntuu, sillä semmoiset siivet olen selkääni saanut vauhdista päätellen.

Kun aamupuurot on syöty, alkaa satalasissa ja jatkuu iltaan. Ei ole pahemmin ennättänyt tai jaksanut blogitella, kun silmät lurpsii iltasella kiinni aivan ennen aikojaan.

Öinen matka Vaarankylään oli huikea kokemus sinänsä. Velikullat nukkuivat heti kun eväät oli syöty, ettei ollut niistä enempää murehtimista! Heidän matkan tekonsa oli leppoisaa.

Yötä ei tullut lainkaan, sillä pohjoisemmassa on jo yötön yö. Eletään vuoden valoisinta aikaa. Hetkeksi aurinko painui niin alas, että kajasteli vain värikylläisenä taivaan rannalle ja lähti pian nousemaan uudestaan. Ehken ole eläissäni niin kaunista auringonnousua seurannut. Yritin kuvata sitä, mutta liika valoisuus teki kuvista liian tummia. Taito puuttui.

Matkatun yön jälkeen olin tietenkin pitkälle päivään silmät ristissä. Jostain(Red Bullista ehkä?)ne vauhtisiivet vain tuli ja kuinkas muuten ? mökin rakennuspuuhat alkoivat jälleen! Samin ja Juhan kanssa päädyttiin yhteistuumin kesäiseen ratkaisuun. Tehtiin koivuista lehtimaja pihaan. Siellä voi viettää juhannusta ? siellä voi olla auringolta piilossa ? sinne voi mennä juomaan mehua ? siellä voi leikkiä autojen kanssa ? piirtää ja lukea - pisteenä iin päälle ? siellä voi nukkuakin!! Majan voit nähdä, jos kurkistat klikkaamalla tänne ja etsin mökkielämää-sivun.

 Majan lattia pehmustettiin sanomalehtikerroksella. On pehmeämpää, eikä murkut tule kiusaamaan. Jostain löytyi kalustukseksi kolme pölkkyä. Keittiönurkkaus jätettiin kuitenkin tekemättä, vaikka se Samin toiveisiin kuuluikin. Hän olisi niin mielellään paistanut siellä tulisia kanankoipia! Niitä hornetteja!

Majan ovipielessä on kieltokyltti: Pääsy kielletty. Tosin oviaukko tehtiin niin matalaksi, että se jo karsiin liian aikuiset. Mummo ei kuulu aikuisiin ? on vain mummo.

Rakennusprojektit jatkuvat. Pappa huutaa ylen aikaa omalta työmaaltaan, missä on taas vasara? Kuka otti naulalaatikon? Saha tänne!

Kumman vikkelästi nuo työkalut saavat jalat allensa. Papan työmaan vieressä on pojilla oma verstasyritys, jossa valmistuu linnunpönttö ja sukellusvene, joka tosin työvaiheiden edetessä muuttui västäräkin pöntöksi.

Nauloja upposi mieletön määrä osin varmistukseksi, ettei pöntöt vain pääse hajoamaan. Kiireen kaupalla ne ripustettiin puihin. Olin mielissäni, kun ei tarvinnut kiivetä niitä ripustamaan. Totta kai niiden tuli olla sellaisella korkeudella, että pönttöön voi halutessaan vilkaista, mitä siellä tapahtuu.

Sitten oli vuorossa naaman pesu Pärjänjoen vedellä! Pappa sepitti uskottavan jutun joen veden ihmeellisestä taiasta.

Joelle mentiin ja siellä pojat kurkottelivat vettä. Saivat nassut märiksi ja vissiin varpaatkin. Saapa nähdä, miten innostus ja mielenkiinto Vaarankylän maisemiin, retkeilyyn ja kalastamiseen, sekä luonnon tarkkailuun kasvaa. Sitä he olivat ammentamassa Pärjänjoen kylmästä ja kirkkaasta vedestä.

Poroja näkyi paljon. Ne ovat päässet jo keväällä vapauteen. Ovat vasoneet ja nyt niitä pyöri metsäteillä ja teiden varsilla. Voi, että porojen vasat on nättejä. Porukalla niitä ihailtiin ja ihmeteltiin, kun mentiin katsomaan, miltä näyttää kesän alussa Somero. Se on pikkuinen lampi, josta hyvällä onnella saa isoja ahvenia! Kala ei kuulemma ole liikkunut, mutta ehkä viikon vanhetessa rupeaa liikkumaan ja päästään tosi toimiin, siis mato-ongelle. Someron vesi oli nyt korkealla. Olisi hurjan kiva  koettaa, saisiko kalaa. Tietenkin vielä toivoisi kainosti, jos kalaa tulisi, niin ottaisi heti onkeen. Ei kumpikaan pojista jaksa minuuttikaupalla paikallaan pysyvää kohoa tuijotella!!

Taas kerran totean, että Suomi on pitkä maa ja niin erilainen eripuolella. Täydestä kesästä pompattiin melkeinpä keväiseen maisemaan. Yhtä äkkiä kulkiessa nenään tuli tuomen tuoksu. Koivut eivät ole aivan täydessä lehdessä. Niissä on vielä hento  viherrys. Muutaman päivän päästä niityt ovat keltaisenaan kulleroita, niin kuin  juuri nyt ojan varret ja jokivarsi rentukkaa.

Hilla kukkii parhaillaan. Jospa sen kukat säilyisivät ja saataisiin taas mahtava hillakesä. Majakoivuja etsiessäni katselin, miten myös mustikka oli kukassa.

Juhannusviikko on puolessa. Ilmat ovat meitä suosineet. Vain illalla ropsahti sade niskaan. Reippaammin se jatkui uudestaan yöllä. Ei  kuitenkaan meidän uintireissua eikä juoksukilpailua haitannut. Palkintona on papukaijamerkit, mutta ne on vielä tekemättä. Designkin on hukassa!

Sateen oloinen aamu, jokseenkin lämmin ja tyyni. Talossa on vielä hiljaista, mutta kohta pienet vieraat alkavat heräillä. He ovat aamuvirkkuja, joskin ovat hiukan joutuneet luopumaan kello kuuden aikaan ylös pomppaamisesta. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Iltaisin ei lomalaisilla ole nukkumaan menoaikaa. He saavat olla hereillä ja leikkiä niin kauan kuin haluavat. Eivät kylläkään kovin myöhään jaksa. Pienempi vesseli etsii jo ennen kahdeksaa sopivaa kirjaa kainaloonsa ja pyytää lukemaan iltasatua. Isompi yrittää sinnitellä vielä tunnin verran, parhaimmillaan kaksi, ennen kuin on kypsä nukkumaan.

Päivät on täynnä touhua. Itse aivan hengästyy välillä, mutta mukavaa, ei ainakaan pääse ruostumaan.

Toissapäivänä tehtiin dinosauruksen munia. En olisi luullut osaavani semmoisia askarrella, mutta Samin hyvän opastuksen pohjalta neljä kelvollista munaa syntyi. Sanomalehteä rypistettiin niin paljon, että kouran silmässä oli pallo, sellainen noin reilut viisi senttiä halkaisijaltaan. Pallo teipattiin ympäriinsä kiinteäksi ja vuorattiin vielä vihreällä kankaalla. Kangas ostettiin samalla kertaa, kuin Juhan spidermanpuvun jatkokangaskin.

Kun munat oli valmiina pöydällä, hieman ihmeissäni kysyin, mihin ne laitetaan. Yksiselitteinen vastaus kuului: Pesään tietysti! Sinun pitää tehdä pesä.

Minä en ole koskaan nähnyt dinon pesää, joten kallisarvoinen apu oli taas tarpeen. Sami otti tussin ja paperia ajatellen kai, että kuva on parempi, kuin selitys. Kuvasta tuli hyvin selkeä. Siltä istumalta tiesin, mistä etsiä pesäpohjaa ja minkälaiset pehmusteet dino pesäänsä haluaa.

Kaksikymmentä vuotta sitten sorvattu puuastia sai vihdoin arvoisensa käyttötarkoituksen. Dinon pesänä!

Pojan silmät suorastaan sädehtivät hänen latoessaan neljää dinosauruksen munaa puuvatiin, joka oli pehmustettu silkkisen pehmeällä vihreällä kankaalla. Vadin reunoihin hän liimasi ympäriinsä dinon kuvia, että toopempikin näkee siinä dinon pesän ja munat!  ( Harmi, ettei tähän blogiin mahdu kuvia, mutta jos haluat nähdä dinon pesän munineen, niin klikkaa itsesi osoitteeseen

tästä  siellä on pikapuoliin kuva. Ehken vielä tänään ehdi laittaa sitä sinne, mutta pian kumminkin)

Nyt pesä on aurinkoisessa paikassa ikkunalaudalla, että munista jossain vaiheessa tulisi poikasia. Siinä kohtaa Sami virnisti veijarimaisesti - kyllä hän tietää, ettei sanomalehdestä mitään dinon poikasia tule, mutta kotiin ne munat pesineen kumminkin kuskataan. Ehkä tuodaan seuraavan kesän lomalla tänne takaisin silloin jo valmiiseen majaan, jonka toinen puoli tulee Samin laboratorioksi. Siellä on hyvä seurata vaikkapa dinon munien kehitystä.

Juha innostui isänsä vanhoista kouluvihkoista ja piirustuksista. Kirjalliset harrasteet kuitenkin unohtuvat, kun spiderman vinkkasi seikkailemaan. Hän oli munien tekoajan laittanut ostamamme punaiset sukat uuteen kuosiin. Ne olivat saaneet seitit kauttaalleen mustalla tussilla. Vaikuttavan näköinen lopputulos! Harmi, että kirpparilla oli väärän värisiä hanskoja. Ei löytynyt punaisia! Ei löytynyt kaupastakaan. Oli tyytyminen tumman ruskeisiin, mutta kyllä niidenkin selkämyksissä mustan tussin tekemät seitit jotenkuten näkyvät.

Olisipa meillä ruoka valmis aina sillä siunaamalla hetkellä, kun leikkiin tulee tauko! En ole vieläkään sitä ihan nappiin oivaltanut. Kaikessa kiireessä aina inspiroin pöytään jotakin mahan täytettä. Mutta ihanaa - se kelpaa! Yleensä kaikki ruoka on sata kertaa maistuvampaa, kun on kiljuva nälkä.

Lettuja ei aivan yks kaks tehdä. Onneksi olin saanut tilauksen aiemmin ja taikina oli valmis. Paistaminen oli jänskä juttu, josta tein pojille shown.  Käänsin joka letun heittämällä. Show oli justiinsa siinä, että heittelin lettuja eka kertaa. Tavallisesti kääntelen ne lastan avulla, sillä en ole mikään taituri keittiössä. Lattialle ei yksikään lettu lentänyt. Pannulle ne takaisin tulivat, mutta aivan liian moni kaksinkerroin! Ne säästettiin papalle, kun tulee töistä.

Ihanaa katsella, miten letut upposivat suihin.  Otin kohteliaisuudet halimalla vastaan: Kyllä sä mummo osaat tehdä hyvää ruokaa!!!! Kaksi paria tuikkivia silmiä ja kaksi sokerista suuta vakuutti sitä yhteen ääneen. Pakko uskoa.