Elämän kultalankaa

Huusholli on tuoksunut pari päivää piparkakuille. Se on oikein jouluinen tuoksu, yksi niitä parhaimpia.

Innostuin leipomaan, kun lueskelin blogeja ja sieltä löytyi erilainen ohje. Useana vuonna olen ostanut laiskuuttani valmiin taikinan, mutta nyt oli kokeilumieltä, eikä tarvinnut pettyä.

Taikinaan laitetaan kaakaojauhoa. Se tekee pipareista kauniin tummanruskeita, kohtalaisen pehmeitä ja niin herkullisia.

Innostuin jopa niin, että leivoin kahtena päivänä peräkkäin. Saattaa olla, että kaikki leipomiseni ovat tässä. Kokkauspuolella värkkään vielä imellettyä perunalooraa ja lanttulaatikkoa. Ehkä.

Imelletyn onnistuminen on joskus niin ja näin. En muista, kumpi tällä kertaa olisi vuorossa.

Odottelen leppoisissa merkeissä joulun lähestymistä. Askarteluja vain laidasta laitaan pitkin päivää. Mukavaa havaita itsestään uudenkokeilijaa. Kruunukynttilöiden marmorointi ei mennyt nappiin. Pariin otteeseen suttasin kynttilöiden pintaan öljyvärikynillä väritystä, mutten saanut niistä mieleisiäni. Ehkä syy on siinä, että toivoin sini-vihreä-vivahteista marmorointia ja lopputulos on liian tumma. osittain jopa nokinen. Ehdin kuvitella, miten uuden värityksen saaneet kynttiläni olisivat olleet vanhassa, isältä perityssä kynttelikössä hyvännäköiset. Vähän sävy sävyyn pöydällä olevan tumman vihreän, itse kuvioimani joululiinan kanssa.

Pitää kait uskoa, että vain harjoitus tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Unohdan tuon liian usein. Lienee yksi perisynneistäni, että yritän aina oikaista, mistä aita on matalin ja toisaalta - kuvittelen osaavani kaikenlaista tuosta noin vain!

Ihastelin pihaa aamulla kuuden aikaan. Yöllä on satanut uuden lumen. Ulkokuusen kynttilöiden loisteessa piha näytti hyvin tunnelmalliselta. Ei yksiäkään jälkiä lumen pinnassa, mutta päiväksi luvatut lämpöasteet sulattavat tämän kauneuden ehkäpä jo iltaan mennessä. Jo-jo-ilmiö jatkuu. On kaiketi parasta ruveta ajattelemaan vain positiivisesti, sillä vihreä nurmikkokin on nätti. Eikä lämpimien säiden takia tarvitse lämmittää taloa kovin ahkerasti. Jos sataa vettä, niin ei olla sentään sokerista. Ulkoilu on pukeutumiskysymys ja vain viitsimisestä kiinni.

Rehellisyyden nimissä ? oma viitsimiseni on ollut aika pientä.

Lukuinnostus sen sijaan jatkuu. Kirjastosta soittivat eilen, että Zusakin Kirjavaras on tullut. Varasin sen edellisellä viikolla. Pyöräilin kiireen vilkkaa hakemaan kirjan ja aloitin lukemisen heti.

Kirjasta oli esittely Kirjakahvilan sivuilla ja jotenkin se herätti mielenkiintoa. Saattaa olla, että on vähän raju, sillä Kuolema on tarinan kertoja!

Hieman koominen tilanne, kun menin kirjastonhoitajalta kysymään ? onko täällä kirjavarasta? Hän oli ajan tasalla, kun vastasi ? Saattaa olla useammanlaisiakin.

Aura-auto huristeli tiellä. Ilmeisesti lunta on tullut niinkin paljon, että aurata täytyi. Hyvin muistan vuosien takaiset aamut, kun koetin pyöräni kanssa päästä auraamattomalla tiellä eteenpäin. Hikeä ja kiukkua se pukkaisi. Tuki harvoin aura-auto ennätti syrjäkulmille ennen minun lähtöäni. Jos ennättikin, niin aurasi vain autotien, mutta pyöräteitä ei! Joskus lumi paakkuuntui niin rattaan ja lokasuojan väliin, että pakko oli tämän tästä pysähtyä ja potkia sitä pois. Vaan onpa nyt, mitä muistella!