Syyskuu alkoi pakkasyöllä etelässäkin. Maa on aamulla vahvasti kuurassa. Olen hyvilläni, että viitsin illalla vielä myöhään lähteä siirtämään tupakukkasia pihasta sisälle. Pasuunakukkakin oli saatava suojiin. Koettaessani vetää sitä saavin reunasta, se ei liikahtanutkaan. Multa oli tietenkin sateiden jäljiltä märkää ja näin ollen painavaa. Kukkakin on komea, varmasti reilu parimetrinen ja monihaarainen. Onneksi muistui heti mieleen, miten edellissyksynä raahasin Pasuunani lumikolan kanssa kellariin. Helposti ei tule elokuussa mieleen, missä on lumikola. Keväällä siivouksia tehdessäni olen siivonnut senkin, eikä ollut mistä ottaa tähän hätään.
Piti juosta tuvasta hakeman apuvoimia, toki kukka oli pakkaselta turvaan saatava. Se kököttää vielä pimeässä autoremppatallissa. Pitää muistaa päivän lämmetessä vetää se ulos, mikäli onnistuu.
Ilo hilkulla käydä samoin, kun kävi Vaarankylässä, missä jo elokuun alkupuolen öinä oli pakkaset ja amppelitomaatti paleltui. Samassa paleltui myös verenpisara. Ei olis kannattanut ottaa niitä lomailemaan! Tosin minun vahinkoni olivat pieniä siihen verrattuna, kun hilla paleltui ja mustikkakin sai liialti kylmää. Monet ulkomailta asti tulleet marjanpoimijat saivat koreihinsa pelkkää tyhjää ja haaveet kunnon tilistä jäivät olemattomiin. Kyllä minäkin lähisuot monta kertaa tarkistin, ikään kuin en olisi halunnut uskoa totta todeksi.
Puolukalla ajattelin eilen käydä, mutta uskomattoman paljon pihatöitä riittää neljän reissuviikon jälkeen. Lohduttelin itseäni sillä, jos puolukkaa on, kypsyköön rauhassa, kyllä meinaan ehtiä myöhemminkin.
Toista kuukautta on kulunut viime postauksesta. Kovin paljoa en ole ehtinyt keskittymään kirjoitteluun, vaikka mieli palaakin.
Mökillä vietetty neliviikkoinen oli työntäyteinen, mutta virkistävä. Kesän tärkein työ oli saada aikaan piharakennus ja se toteutui. Hyvillä mielin siis projektin jälkeen kotia kohti.
Kotiin aina ihana tulla. Tunnelman voi kiteyttää klassikoksi - oma koti, kullan kallis. Kotihengetär oli pitänyt pihapiiriämme silmällä. Oi hoitanut kukkaset niin pihassa kuin kasvihuoneessakin. Lähtiessä pelkäsin, miten paljon hän joutuu nostamaan pihakaivosta vettä – sateet tulivat avuksi! Rännien alla oleviin tynnyreihin vettä tuli tarpeeksi. Eipä siitä tainnut pulaa olla muutenkaan.
Ruoho on tykännyt vesisateista. Nyt sitä oli, mistä leikata. Leikkuri tukehtui moneen kertaan. Eikä semmoista ruohomäärää voi jättää pihaan. Näillä ilmoilla se alkaa märäntyä ja kohta on ruskeita länttejä vihreyden tilalla. Haravoin leikkuujätteet kompostiin, mikä käy nyt puolestaan kuumana.
Vanhojen omenapuiden alla on paljon pudonneita omenoita. Osaksi muumioisia ja mädäntyneitä. Pakko oli kerätä pois, ennen ruohon ajamista. En tykkää yhtään silputuista omenista puutarhassa.
Muutaman vuoden jälkeen on mukavaa, kun puissa on taas suurimmaksi osin terveitä omenoita. Puiden alta löytää kypsät omenat. Puissa ne tahtovat olla vielä raakoja. Ilmeisesti omenapuut ovat talviomenapuita lajikkeiltaan. Ehkä innostun joku päivä keittämään omenahilloa.
Paitsi omenapuut, niin pihan pari pihlajaakin näyttää kauniilta punamarjoineen. Kallionkolouima-allasprojektini vieressä oleva pihlaja on ensimmäistä kertaa todella upea. Voi että, minä olin sitä keväällä jo nirhaamassa nurin.
Syksyä pukkaa väkisin. Tämä aamu on ollut kolea. Aurinkoinen, mutta valtava yökaste ja koleus. Kasvihuoneessakin oli alimmillaan ollut lämpöä vain 4.5 astetta. On vain sattumaa, mikä yö on hallayö ja vie kukat.
Vielä ei halla saisi tulla! Pasuunakukka on loistossaan. Ei siinä niin paljon kukkia ole, mitä vuosi sitten, mutta kaunis kumminkin. Heinäkuussa upealta näyttäneet kelloköynnökset ovat panneet pahakseen jatkuvan märkyyden, niitä ei voi sanoa enää kauniiksi. Sen sijaan keijunmekot kasvihuoneessa on katseen vangitsijoita. Samoin viiniköynnös, jossa on useita kymmeniä rypäleterttuja. Ohi kulkiessa maistelen, mutta aivan kypsiä rypäleet eivät ole vielä. Pitää malttaa odottaa.
Kärhöjen kohtalo on avoin. Sitkeitä ne tuntuvat kaikesta huolimatta olevan. Jacmanii on ”kuollut” jo toisen kerran keväällisen istutuksen jälkeen. Ensimmäisen upean kukintonsa tehtyään se kuivettui kokonaan, mutta jonkun ajan perästä alkoi versoa uudelleen. Reissuun lähtiessämme se teki uuteen varteensa muutaman nupun, mutta on jälleen surkean kuiva tikku, kuin kuollut ikään.
Tällä hetkellä kärhöissä ei ole kukkia ja tuota yhtä lukuun ottamatta muut voivat hyvin. Myös ne, mitä pelastin erään myymälän puutarhaosastolta kesällä ja elvytin kasvuun. Nyt minulla on kärhöjä kaiken kaikkiaan viisitoista. Sinänsä se on kärhöihin hassahtaneelle pieni määrä, mutta kalliopihalla ei löydy sopivia istutuspaikkoja. Se on harmi, enkä halua syyllistyä ahneuteen.
Näiden jo olevien kanssa menee varmasti ensi kesä (jos selviävät talvesta), sillä pitää oppia tunteman ne, jos suinkin mahdollista. Nyt tiedän vain muutamalle nimen.
Vettä on todella satanut. Muovinen uima-allas oli kerännyt neljässä viikossa 15 senttiä vettä. Varmasti siitä on aurinko- ja tuulipäivinä paljon haihtunutkin. Samaten pikku suihkulähteen kaivo – piri pintaan täynnä vettä.
Pikku puuhaa on pihassa siis ollut. Viikonlopusta lähtien on sää ollut aurinkoista ja asteita likellä parikymmentä. Se houkutteli täyttämään uima-altaan pesun jälkeen kaivovedellä. Piti sinne ”uimaankin” pulahtaa. Kesä siis jatkuu.
Pääskyset olivat hävinneet, vaikka luulin, että alkoivat puuhata toista pesuetta saatuaan ensimmäiset poikaset maailmalle. Pari päivää kaipailin niitä, vaan enkös eilen iltapäivällä jo kuullut niiden liverrystä. Olivat tullet takaisin, kuten mekin! Pääskypariskunta lensi myös vajaan, aivan kuin tarkastukselle entiseen kotiin. Kohta niitä oli televisioantennin päällä tarkkaan laskien 20! Se on ennätys meidän pihassa. Kesän aikana näkyi aina vaan yksi pariskunta ja poikaset ilmaan saatuaan niitä oli seitsemän.
Varmasti ne kertoivat ystävilleen, miten tässä talossa tykätään niistä. Suojellaan kissoilta ja tikoilta.
Hyvä niin, ensi kesänä on luvassa enemmän suojeltavaa.
Tikoista puheen ollen. Taas yksi nakuttaa vanhaa sähkötolppaa, kuin kaataakseen sen, kun sähkölaitos ei saa moista aikaan. Useaan kertaan on laitettu viestiä, että viekää tolppa pois, ennen kuin se kaatuu vanhuuttaan itsekseen. Silloin se tietysti kaatuu joko maantielle tai talon päälle tai jonkun niskaan!
Varoitus hyvä lukijani! Ei tässä mitään uutta saa kirjoitetuksi, sitä samaa vanhaa vaan.......
Mukavaa - ulkona on lämpimämpää kuin sisällä. Taivas on pilvinen, mutta eipä sada. Ei ainakaan vielä.
Toisaalta sadekaan ei haittaa, sillä meidän piha suorastaan ulisee veden perään, sillä on niin jano.
Viikonloppu meni sukkelaan, kuten tavallisesti. Ostoksilla tuli hiukan käytyä. Herkistyin erään kaupan ulkopuutarhamyymälän kuihtuvien kasvien edessä niin paljon, että mieluusti olisin ostanut ne kaikki kärsimästä. Harmitti ja kiukutti kukkasten puolesta. Kuivuuden näännyttämiä kasveja oli niin kesäkukkia, kuin monivuotisia perennojakin.
Ale oli 70%, vaan mitä tuollaisista aleista on iloa, kun suurin osa kukista on jo kuolleita. Keräsin kassiini kaikki, vähänkin eläviltä näyttävät kärhöt. Kymmenen niitä oli ja vain yhdessä oli jäljellä kyltti kertomassa, mikä kärhö oli kyseessä. Loput yhdeksän olivat nimettömiä. Kyllä ne pihalleni ja kasvihuoneeseen mahtuvat. On taas eri juttu, saanko ne elvytettyä elämään ja talven yli. Kaksi pelargoniaa poimin myöskin turhaan nääntymästä.
Kaksitoista kukkaa ja yhteishinta 7 € - ei paha. Toki hukkaan nekin rahat menee, jos ostokset kuolevat.
Joka tapauksessa pistin kaikki kukat suureen paljuun elpymään. Pelakuut ryhdistyvät jo illan aikana ja pääsivät omiin ruukkuihinsa. Uskon, että kukkivat vielä tälle kesälle. Väristä ei ole tietoa.
Kärhöistä kuusi olen niin ikään istuttanut. Niissä näkyi jotain elon merkkejä ja virkistymistä vesihoidossa. Loput neljä kököttävät vielä ammeessa. Pikapuoliin nekin on laitettava multaan, etteivät huku. Aika näyttää, miten kärhöparkojen käy.
Kauppa oli kuitenkin hyvin edullinen, jos edes yksi kärhö selviää. Keväällä niiden hinta melko reipas.
Multasormeni ovat näiden muutaman vuoden aikana uudelleen kunnostautuneet. Edellisestä buumista on paljon vuosia ja tässä välissä on ollut täydellistä irtautumista puutarhanhoidosta. Ei ole ollut kasvihuonetta, mutta ei myöskään aikaa sellaisen hoitoon. Nyt on aikaa ja onneksi löysin entisen innon takaisin.
Nyt rupean yrittämään taimien saamista siemenistä. Naapureiden innoittamaa. Saan heiltä mieluisia vinkkejä käydessäni tekemässä "piha-ja kasvihuonetarkastusta".
Siementen keräys alkoi jo edelliskesänä. Otin talteen kaikki krassin- ja ruusupavun siemenet. Toisaalta nyt on vähän tylsää, kun kesäkukkina on vain ja ainoastaan krasseja ja ruusupapuja joka purkissa. Hajuherneen siemenet eivät suostuneet kunnolla itämään ja nekin, mitkä lähtivät kasvuun, ovat nyt heikossa hapessa.
Pasuunakukka - se kahdesta pasuunastani pienempi, joka sinnitteli talven yli, on nuppuja täynnä. Sen nupun kukkaan puhkeaminen ottaa vaan niin hirmuisesti aikaa, viikkotolkulla vallan.
Edelliskesänä ihastuin kelloköynnökseen. Hankin keväällä sellaisia kaksi ja nyt toinen on kiivennyt yli kolmen metrin korkeuteen. Ihailtavaa kasvuvoimaa! Köynnöksellä on niin vahvat ottimet, että näkyy hyvin pysyvän tuulen kieputeltavana korkeuksissa koivun rungolla. Minun täytyy ohjata sen kasvua, sillä se on tuppautumassa linnunpönttöön.
Linnuista puheen ollen: Pääskysen pojat ovat jo maailmalla. Muutamana iltana ovat vielä pyörineet pihapiirissä, mutta lähteneet sitten taas omille teilleen.
Harmaasiepolla on vain kaksi poikasta. Ikävää, että toiset kaksi kokivat kovan kohtalon, mutta nämä kaksi kasvavat vauhdilla. Ehkä viikon emot vielä ruokkivat niitä pesään ja sitten heidänkin on aika lähteä suureen maailmaan. Ehdin varmasti napsia vielä kymmeniä kuvia untuvikoista. Kun paljon kuvaa, niin joku saattaa onnistuakin.
