Elämän kultalankaa

"En pelkää huomista,

sillä olen nähnyt eilisen

ja rakastan tätä päivää"

On oikein hyvä motto. Se pätee yhä.

Harrastusteni luettelo on pitkä ja harrastamiseni jakaantuu monelle erilaiselle taholle. Olen käsityöihminen siinä missä ulkoilmaihminenkin. Vuorotyötä tehdessä ja lapsen ollessa pieni harrastaminen oli vähäistä, mutta kasvoi myöhemmin paljon. Nyt eläkkeellä ollessani minulla on mistä valita ja siitä osaan olla myös tyytyväinen.

Paitsi kudon puikoilla villasukkia, lapasia ja neulepuseroita, niin osaan paukuttaa myös poppanaa ja mattoa kangaspuilla. Opettelin myös virkkaamaan. Äitiäni kiitän näistä käden taidoista. Hän jaksoi aikoinaan innostaa ja ohjata.

Liikunta on ollut sydäntä liki nuoresta tytöstä pitäen. Isä aikoinaan antoi kipinän pikajuoksuun. Vuosina1960-63 kehityin kintuistani nopeaksi. Hartolan Voiman tuloslistoilla nimeni on vieläkin (tosin tyttönimeni Salo) Oli ainakin vielä tämän vuoden tilastoissa.  Hartolan urheiluseura toimii vireästi edelleen. Lisää  Hartola/

Laskettelukärpänen puraisi vuonna 1984. Ensimmäinen mäki, mistä jollain lailla koikkelehdin alas, oli Iso-Syötteen vasemman puoleinen päärinne. Se kokemus oli hirveä, mutta kiinnostus kasvoi. Laskettelu on pysynyt rakkaana harrastuksena siis yli kaksikymmentä vuotta. Isosyöte/ on kuvioissa edelleen vahvasti mukana.

Toinen suosikkini laskettelurinteiden suhteen on Ylläs/ . Sinne tekee talvisin aian mieli. Myös Ylläksen ladut ovat upeita. Pirunkurun ladun otin haasteena. Se nousu on todella vertaansa vaille. Voin vain suositella! Mielestäni Ylläs on ykkönen! Hiihtäminen alkoi viisikymppisenä kiinnostaa uudelleen. Taatusti ehdin siinä välissä pitää murtsikkahiihtoa paitsiossa yli 20 vuotta, kunnes luisteluhiidon myötä se kolahti. Muutama vuotena oli todella vaikeaa valita rinteeseen vai ladulle. Siispä tein molempia, joskus hullun lailla jopa samana päivänä. Aamusta rinteisiin ja illemmalla ladulle. Keväisin onneksi Lapin illat ovat pitkään valoisia.

Talven 2006 laskettelumatkakertomuksen kirjoitin Bad Gastein in viikosta. Muutamat Itävallassa vietetyt lasketteluviikot (eri talvina tietenkin) ovat upeita muistoja valokuvineen, kuten yhtä lailla viikot Suomen Lapissakin.

Kuntoa piti yllä suunnitelmallinen juoksuharjoittelu. Paitsi että kunto koheni, niin mieleen juolahti ilmottautua Paavo Nurmi- marathonille. Päätin antaa itselleni arvoiseni 50-vuotislahjan. Aivan rapakunnosta en harjoittelua aloitanut, kuitenkin sallin itselleni reilun puoli vuotta tiukkaa harjoittelua, ennen H-hetkeä. Laitoin aikatavoitteenkin! Vuosi oli 1996 ja marathonin juoksin alle 5 tuntia ja onnistuin tavoiteaikaan.

Kun marathon onnistui niin hyvin, niin talvella päätin suoriutua samanlaisesta vaativasta suorituksesta. Hiihtelin itseni Finlandia-hiihtokuntoon. Tunne oli valtaisa, kun lähestyin Lahdessa kisamonttua Karpalon raskaat mäet jo takana. Se oli itseltäni huippusuoritus loskakelillä.Juokseminen jatkui ja jatkuu edelleen, joskin nyt tempo on toinen. Taitaa hölkkä olla nykyään useimmiten muuttunut kävelyksi tai keppikävelyksi. Tällä hetkellä yritän motivoida itseäni takaisin säännöllisempään liikuntaintoon.

Pyöräily tuli ohjelmaan olosuhteiden pakosta, kun töihin piti päästä ja bussivuorot supistettiin todella vähiin, niin piti hankkia polkupyörä. Kunnon polkupyörä oli matkantekoväline aina vuodesta 1986 lähtien viime syksyyn. Työmatkani oli reippaasti yli 10 kilometriä yhteen suuntaan ja kun kaksi kertaa päivässä sen polki, niin päivän reippailut tuli tehdyksi. Innostuin liikkumaan polkupyörällä jopa niin paljon, että kesälomareissullekin lähdin fillaroimalla. Vuonna 2002 poljin Kalannista Kempeleeseen  maantiekartan mukaan mitattuna 620km. Aikaa reissuun käytin maanantaiaamusta  torstai-iltapäivään. Matkasta kirjoitin matkapäiväkirjan.

Harrastukset ovat muuttuneet iän myötä, tai ainakin vauhti on hiljentynyt. Kesällä kasvihuonessa puuhailu on mielen lepoa. Kasvihuoneessani kasvaa vain kukkia, ampelitomaatin ja tavallisen tomaatin seurana. Yksi kasvihuonekurkku valtaa yhden nurkan ja viiniköynnös toisen. Suuri vesitynnyri on kolmannessa nurkassa ja neljännessä on pieni lattia, sen päällä pöytä ja kaksi tuolia. Kirjoittelen siellä joskus.

Osa kesästä kuluu mökillä. En ole perinteinen mökki-ihminen, vaan mökkimme on varsinainen harrastusmökki. Sinne lähdetään viettämään kesäisin vapaa-aikaa kalastellen, patikoiden. Hilla- ja karpalosuot ovat tulleet tutuiksi ja mustikkaiset vaarojen rinteet.

Talvella ohjelmassa on tietenkin hiihtoa ja laskettelua. Kun mökki on Syötekylässä, niin siellä pääsee nautimaan oikeasta talvesta, metrisistä lumikinoksista, upeista hiihtoladuista, eikä Iso-Syötteen ja Pikku-Syötteen rinteisiin ole pitkästi matkaa.

Tietokone on nyttemmin tärkeä. Koneeni tiedostoissa alkaa olla paljon tekstejäni, sillä into kirjoittamiseen vain kasvaa. Aina on työn alla jotain, novelleja, runoja, omille pojanpojille lastenkirjasia. Viimeisimmistä matkoistani olen myös kirjoittanut matkakertomukset, joihin olen liittänyt ottamiani valokuvia. Seitsemän vuotta vanhalla digikameralla on tullut kuvattua paljon. Osallistun kaikkin netistä löytämiini valokuvauskilpailuihin, jos sattuu olemaan sopiva otos valmiina.

Nettikirjeystävien kanssa paranee englannin kielen taitoni. Kirjoittelen lähes joka puolelle maailmaa, USA:han, Meksikkoon, Viroon, Belgiaan, Turkkiin, Ranskaan, Japaniin ja Chileen. Ja tietenkin minulla on paljon myös suomenkielisiä maili-ja kirjeystäviä. Mailailu on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen harrastus.

Syksyllä 2005 ryhdyin opiskelemaan Viron kieltä. Innostus on ollut valtava ja ahkeralla työllä pystyn tällä hetkellä sitä auttavasti puhumaan. Kirjoitan ja luen sitäkin paremmin. Ensimmäinen viroksi lukemani kirja oli -Väike Prints- (Pikku Prinssi) ja sen jälkeen paljon muuta runoutta myöten.

Sivun tausta    

 Tästä napista pääsee ystäväni neulesivuille. Ranskan kieltä ne ovat, mutta on paljon kuviakin.