Elämän kultalankaa
Aimariin kotisivut
Laskettelumatka Itävallan Alpeille – Bad Gasteiniin
14.01 – 21.01.2006-01-22
Laskettelumatkan suunnittelu alkoi jo elokuun lopulla. Itse kukin oli tutkinut prosyyreitä ja yhtenä kaikkein tärkeinpänä pointtina tuli löytää huoneisto viidelle! Ja sellainen lopulta löytyi Bad Gasteinin Bellevue-hotellista.
Matkavaraus tehtiin kaikessa kiireessä keskellä työpäivää heräämössä yhteistyössä Ritun kanssa. Sitten alkoi talven ja matkan odottelu.
Tammikuinen viikko läheni hiljalleen ja marraskuun lopulla saatiin kutsu Aroloille suunnittelemaan laskettelumatkan käytännön kiemuroita. Niinpä istuttiin heillä iltaa 26. marraskuuta ja hehkuteltiin kovasti kaikkea tulevaa katselemalla heidän edellisvuoden Flachaun matkakuviaan. Sovittiin myös, että Helsinkiin mennään meidän autolla. Boxiin sopii sukset ja autoon sisälle matkalaukut, kuten me viisi laskettelijaakin.
Viikko 3 läheni. Matkavarustus oli muuten meidän osalta kondiksessa, vain kypäröiden hankinta oli jäänyt viime tippaan. Kuitenkin teki kovasti mieli hommata kypärät, jo porukkamme yhteisilmeen vuoksi, saati sitten suojaamaan pääkoppaa ja sitä vähäistä, mitä on korvien välissä.
Toden totta, kypärät löytyivät Ugin sportkaupasta ja niin viimeisen päälle passelit, toki väärän väriset, mutta väriset kumminkin.
Lauantai 14.01.2006
Matkaan lähtöpäivänä herätys on sika-aikainen ja iltapäiväunetkin menee förbi, kun illalla on nuuttipukkien aika. Joka tapauksessa ollaan Annea ja Karia hakemassa klo 02, siis aivan sovitusti. Ja muutaman minuutin kuluttua on Ritvakin porukoissa ja ajomatka Helsinkiin alkanut.
Auto lentoparkkiin ja pian työnnytään kamppeinemme bussiin, mikä vie lentokentälle. Siellä ollaan hyvissä ajoin. Pikkuhiljaa luovutetaan sukset ja kapsäkit. Turvatarkastuksessa Anne tutkitaan meitä muita perusteellisemmin? Hänet bongattiin!
Sitten jysähtää päälle minun lentopelkoni. Syke nousee ja kuvottaa. Herran Jumala, taas olen vapaaehtoisesti kiipeämässä lentokoneeseen, vaikka joka lennon jälkeen tykkään, ettei enää koskaan…ja nyt TAAS! KUVOTTAAA!
Koneessa joudutaan hajalleen, Ritva melkein ohjaamoon, me Hessun kanssa hieman siiven peräpuolelle ja Arolat vielä taaemmaksi. Koko nousun ajan rutistan Hessun sormia niin, että molempiin sattuu, mutta se helpottaa.
Taivaalla ollaan, eikä maata näy koko matkan aikana, vain pilviä, kuin valkoista pumpulia ja upea auringonnousu. Taakse jää Viro, Puola, Tsekit…..ja pian lähenee Itävallan Salzburg. Kaksi tuntia ja noin vartti on kohta ohi ja uusi sisälmyksissä alkaa kiertää uusi kuvotus, eikä se johdu alkohoolista, kun mitään en ottanut matkan aikana. Lentokone on aloittanut laskeutumisen!
Pikku kirpeä pakkanen ottaa meidät Salzburgissa vastaan. Hyvässä järjestyksessä löytyvät sukset sekä muut matkatavarat ja me kiipeämme Bad Gasteinin bussiin. Suomalainen opas Kai toivottaa porukat tervetulleiksi.
Aurinko tervehtii myöskin matkalaisia. Ja maisemat, ne näyttävät jylhiltä ja upeilta lumiasussaan! Matkaväsymys on tyystin kadonnut. Auton ikkunasta on hyvä katsella maisemia ja muistella vuosien takaista edellistä matkaa. Se oli vuonna 1988.
Jaa-ha. Sitten pitänee lähteä kaupunkia katselemaan, kun on joutavaa aikaa. Kulku suunnataan kabiniasemalle päin tai oikeammin sinne, missä siihen aikaan päivästä tarjottaisiin jotain suuhun pantavaa.
Niin! Lauantainen päivä on puolessa. Se pitää vain kuluttaa, sillä mäkeen ei raaski mennä, kun nyhtävät hissilipusta mansikoita.
Olut maistuu ja aurinko hellii lasketteluturisteja täydeltä terältään. Edellinen viikko oli kuulema ollut täysin aurinkoinen, oikea laskettelijan toiveviikko. Aika näyttää, millainen tulevasta tulee……
Tunnin perästä suunnataan takaisin hotellille toiveissa saada viimeinkin huone.
Sorry, your room isn´t ready yet. Still an half hour to wait. Mitä voi muuta, kuin odottaa. Oikeastaan rupeaa hissuksiin hirvittämään, minkälainen huone lopulta saataisiin. Se on joka kerta sattuman sanemaa, tietenkin sitä saa, mitä on tilannut.
Sitten receptionista vinkataan, että valmista on, kysytään kuitenkin vielä kreditcardia. Jopas jotain, eihän minulla ole olemassakaan sellaista! Kari antaa lopulta korttinsa tiedot vakuudeksi, jos nyt satuttaisiin elämään kuin viimeistä päivää, niin Karin kortilta laskutetaan! Oi, miten jaloa!
Reitti huoneistoon nr:o 5102 on kimurantti. Enhän minulle opastuksesta jää muistiin puoliakaan, onneksi toiset muistavat sen, mitä itseltä meni ohi. Huone 5102 löytyy. Ja ooooh, millainen!
Sen päälle pitää napata oluet, ne shelliltä ostetut ja käydään suihkussa. Ja sittenpä kömmitään päivän rasituksista uupuneina päikkäreille.
Tulevan viikon ohjelmaa ja meille tärkeimpiä tiedoksi kertoilevat kuvien kanssa Tuomas ja Laura, jotka ovat oppaitamme. Mitenkäs muuten, tulomaljat mennään kohottamaan juuri Silver Bullet afterski paikkaan.
Ja sitten syömään Bellevueen. Siellä on laitettu pöytään kystä kyllä. Ehkäpä tuli syötyä hiukan liikaa.
Ensimmäisen yön uni on huono. Jännitystä ilmassa, vaiko illalliset päikkärit, mitkä valvotti, vaiko se oluen aikaansaama hirveä päänsärky?
Sunnuntai 15.01.2006
Bad Gastein- Angertal- Bad Hofgastein
Aamiainen on klo 7.30–10.00, ja me ollaan aamuvirkkuina ihastelemassa herkkujen runsautta heti 7.30 jälkeen. Kyllä maistuu.
Sitten vain sukset olalle ja monot kainaloon ja nokka kohti Stubnerkogelin ala-asemaa. Bussimatkalla meille oli jaettu hissikortit, joten siitä ei huolta. Upeaa tekniikkaa. Kortti vain taskuun, niin portit aukeaa.
Peräkanaa kävellään ja puuskutetaan, vaikka hotellilta hissin ala-asemalle on vain noin 300m, niin ylämäkeä nousten se käy jalkoihin ja henkeen. Taitaa olla parasta vuokrata viikoksi suksivuokraamosta paikat suksille ja monoille. Se tekee 12€ per nokka. Mutta voi sitä lappujen täyttämistä! Minkä merkkiset sukset on? Entäpä monot? Nuo asiat tarvitaan Top-Rentin tiedoksi. Kaikki onnistuu kuitenkin.
Vihdoin ja viimein päästään nousemaan portaita Stubnerkogelin kabiineille, jonoa ei ole juurikaan. Työnnytään kabiniin ja tunnelma on huikea. Maisemat ovat valtavan kauniit kylän jäädessä yhä kauemmaksi alhaalle. Rinne näyttää paikoin kuitenkin hiukan vähälumiselta ja se huolestuttaa. Miten se voi näin olla, kun lunta kehuttiin olevan 2 metriä!
Kabiinimatkaa jatketaan aivan ylös, sillä tarkoitus on suunnata eka päivän laskettelut Angertaliin ja Bad Hofgasteiniin saakka.
Valitaan punainen B18, joka jatkuu niinikään punaisena B11. Pituutta rinteelle kertyy reippaat 8km ja sitten ollaan Angertalissa. Kaikilla on hyvät menohalut.
Toden totta vuoden tauon jälkeen laskettelun alku tuntuu hieman tönköltä. Toki sukset rupeavat pienen totuttelun jälkeen kääntymään mukavammin. Kari vetää carvaten vauhdilla heti alusta, Hessu mallikkaasti perässä. Me tytöt, milloin missäkin järjestyksessä siinä taaempina.
Melko pian alkaa rinteisiin kerääntymään kökkösiä. Aurinko paistaa kuitenkin täydeltä naamalta ja huononäköisenkin on helppo päästellä turvallisesti.
Angertalista jatketaan Kaserebenbahn-kabinilla, nro12 ylöspäin, tarkoituksena nousta Hohe Schartelle (2300m). Mutta ensin mukavat laskut alas kabinille 7 ja toinen tuolihissille 8, jolla päästään lopulta Hohe Scharten huipulle. Siellä on vähän tuulista ja kylmää, niinpä jatketaan lähes yhtä soittoa rinteet H1, H2. Matkaa kertyy upeat 12km! Nyt on tauon paikka ja sellainen pidetään Aeroplan rinneravintolassa. Rinneravintolan vessa on varsinainen nähtävyys! Se on kuin kaunein käsityö, kaikkine yksityskohtineen ja huippusiisti! Vaikkei kaikilla vessa-asiaa ollutkaan, niin erikoinen veski houkutteli käymään. Pienen tankkauksen jälkeen alamäki jatkuu H2a:na ja vie Bad Hofgasteiniin.
Sieltä rinnejunalla ( Schlossalmbahn 1 ) Kitzteiniin, 1302metriin ja heti jatkona kabinilla nro 2 Kleine Schartelle.
Parit mäet näissä paikoin ja sitten H31 rinnettä Angertaliin. Tuo H31 on noin 7 km.
Reilu puolen tunnin tauko maltetaan hyvinkin jo pitää. Juuri ja juuri siinä Gulassikeitot juomineen ehtii napata naamaansa, kun meno jatkuu taas. Nyt vuorostaan noustaan tuolihissillä (Angertalbahn) ylös ja rinnettä B17 alas hissille 19, jolla puolestaan ylös. Taidettiin lasketella parit mäet näillä paikoin, ennen varsinaista siirtymistä takaisin Stubnerkogelin (2250) huipulle. Ala-asemaa kohti lähdettään sujuttelemaan H15 rinnettä. Tytöillä tulee pupu pöksyyn puolivälin krouvissa ja he hyppäävät kabiniin ja sillä alas. Pojat laskettelevat reippaasti koko matkan ja ovat ennemmin alhaalla, mitä tytöt. Luultavasti heittivät kumminkin sukset juuri ja juuri jaloistaan, ennen kuin treffattiin.
Ensimmäinen päivä rinteissä on täysi nappi. Tehdään siis melkoinen lasketteluvaellus, eikä samoja rinteitä jääty juurikaan laskettelemaan. Eteenpäin oli menevän mieli, mutta palatakin piti.
On sunnuntai ja kaupat siis kiinni. Kotimatkalla on Shell-huoltamo on kuitenkin auki. Sieltä ostetaan iltajuotavaa, kuka mitäkin ja ennen omaa hotellia poiketaan Silver Bulletin afterskihin. Siellä on hulvaton mökä ja meininki päällä jo klo 16 aikaan. Mannermaista jytämusaa, niin että korvat ovat haljeta ja tupakansavua niin että silmiä kirvelee ja henki meinaa topata. Siis tunnelma on katossa!
Iltaohjelman suunnittelu jatkuu kämpillä. Kaikkien tekee mieli lähteä tutustumaan saunaosastoon, siellä on uima-allas ja jonkinlainen sauna.
Se on maksullinen, saunamestari merkkaa listaan, että 5 henkilöä á 4€. No, sehän lähtee Arola K:n luottokortilta!!! Vitsi, vitsi!
Löytyy sauna, mikä on nakusauna! Meikäläiset kietoutuvat kuitenkin hantuukeihinsa hyvin tiukasti, mitään ei vilautella, vaikka muut saunojat kellivät nakusillaan ja ehdottelevat meillekin, että pyyhkeet kuuluu pistää pyllyjen alle! Sauna on höyrysauna, melko mukava sellainen. Toinen sauna on oikea saunan irvikuva, sieltä ei saa kunnon löylyjä, ei ainakaan suomalainen. Ritun kanssa käydään pyörähtämässä lumihangessa, kun semmoinen mahdollisuus on tyrkyllä….ja alasti.
Uima-allas on toki yes! Ja lämminvesiallas hierovine poreineen vielä makeampi. Ai, että tekee terää päivän laskettelusta jäykistyneille raajoille.
Illallinen on monipuolinen ja maittava. Ah, varsinkin jälkkäri on makuuni. Ja, wir alle wollen dessets essen. Nam, nam....
Hotellihuoneessa pidetään pöydän ympärillä -missä on kartta levällään- pikku palaveri huomisen ohjelmasta. Tietysti laskettelua, mutta missä? Asia lyödään lukkoon ja maanantainen päivä ollaan Sportgasteinissa.
Kello lähenee yhdeksää ja väsymys painaa. Yks ja toinen ehdottelee, joko voi mennä nukkumaan???? Tietysti voi (:-)
Maanantai 16.01.2006
Sportgastein
Uni maittaa. Kun on riittävän aikaisin mennyt nukkumaan, on helppo herätä jo ennen seitsemää. Vilkaisu ulos tekee heti hyvän mielen, sillä kaikesta näkee, että on tulossa aurinkopäivä.
Olemme kohta koko popula virkeinä aamiaisella. Maistuu taas, vaikka illalla tulikin syötyä paljon. Aamiaslippu on Ritun huolena. Se on porukan yhteinen. Ainakin näin alkuunsa tarjoilijat tahtovat vilkaista sitä.
Meillä ei ole varsinaisesti tietoa skibussien aikatauluista, mutta eikö tuo selvine pysäkillä. Hyvissä ajoin ollaan taas kulkemassa peräkkäin kapeaa katua suksillemme.
Ensimmäinen skibussi oli mennyt, kohta tulisi toinen ja kello on noin 9. Pysäkille kasaantuu väkeä melkoisesti. Bussi on jo pysähtyessään täysi, mutta kaikki vain mahtuvat mukaan. Ollaan kuin sillit purkissa.
Ajomatka Sportgasteiniin ottaa likmain parisenkymmentä minuuttia. Paikan rinnevalikoima vaikuttaa vähäiseltä, mutta opas kertoi sen olevan varsinainen carvaajien suosikki. Rinteillä riittää leveyttä.
Ylhäällä on jumalaton tuuli. Hui! Aurinko kyllä paistaa, muttei pysty vielä lämmittämään. Lähdemmekin pikaisesti alaspäin. Kukaan ei valita jalkojaan, vaikka eilinen päivä oli ahkera laskettelupäivä. Ilmeisesti illan lämmin hierovaporekylpy rentoutti lihakset sopivasti.
Tästä se lähtee! Sinistä S1:stä alas. Minulle tulee mieleen varsinaisesti nyt ensimmäistä kertaa voimakas tunne, että olen ollut täällä aiemminkin. Se tuntuu hyvältä. Jään hetkeksi ajatuksiini ja näen mielessäni Jussin ja Maken ja Hessun. Rinne ei ole muuttunut. Kaivan kameran taskusta ja nappaan muutamat kuvat, aivan kuten silloinkin.
Sportgasteinissa on vähän hissejä, vain 2 kabinia ja tuolihissi, mutta ruuhkaa ei synny. Ja todellakin, rinteet ovat avarat ja huippu kunnossa, joskin niitä on vain 6, niistäkin 1 musta. Toki rinnevalikoima riittää yhdelle päivälle mainiosti. Aamupuolella päivää ei vielä miellytä istahtaa tuolihissiin, vaan kabinilla on herkullisempi nousta ylös.
Joko tauko? Meillä kulki tiedotus ilmeisen huolimattomasti. Anne lähti viilettämään rinneravintolaa kohti, me toiset jäämme kauemmaksi, mutta lähdemme perään. Hän menee vessaan ja me tilamaan juotavaa. Kappas vaan, odotellaan ja odotellaan, eikä Annea kuulu. Kari lähtee ulos vilkaisemaan. Siellä Anne on jo menossa rinteeseen! Ollaan ihmeissämme, kuinkas näin?
Reilusti iltapäivän puolella osa rinteistä jää varjoon, silloin auringon ja varjon raja on jyrkkä. Se yllättää huononäköisen! Olen kyllä vuosien aikana oppinut varomaan sitä, mutta kuinkas käy. Laskettelen mukavalla vauhdilla, enkä huomaa tarpeeksi ajoissa rinteen reunaa, joka on 30-40cm korkea ainakin. En taatusti ennätä kääntää enää, joten suksen kärjet vain ylös ja hups!! Siitä se lähti…se lento! Ja muks! Samassa olen takaisin rinteen puolella selälläni. Koko paketti pysyy kasassa kuitenkin, siis minä ehjänä, sukset jaloissa ja kepit kourissa. Anne näkee moisen kuperkeikan ja ennättää kohta ihmettelemään, olenko elossa ollenkaan? Onneksi löytyi joustoa!
Ehkä vähän olen huolestunut, mahtaako aamulla olla niska tai selkä kipeä tärähdyksestä, sillä rinne on kyllä kova. Vaikkei aurinko todella pilveen menekään, niin sen laskiessa huiput tekevät rinteisiin varjoja ja yks kaks laskettelija onkin kirkkaasta valosta varjossa, se alkaa kiusata pahasti. Päätetään tehdä ilta, johon pisteenä Kari paahtaa mustan S5, Snöneckin alas. Vaauuh…h!
Sportgasteinin päivä on hyvä. Skibussilla kotiin ja suksi-monorumba jälleen vuokraamossa. Opimme homman ja se sujuu mallikkaasti ja kipin kapin Silver Bulletiin after skiitä viettämään. Kippis! Yhdet kaatumisille!
Kohta on kiire jo iltauinnille ja hierovaan kuumakylpyyn. Tänään tuntuu, kuin koko allasosasto olisi privaatisti vain meidän käytössämme, joten mikäpä on hemmotellessa itseään.
Tiistai 17.01.206
Dorfgastein
Totta. Päivästä on tulossa aurinkoinen. Sen huomaa heti makuuhuoneen verhoa raottaessaan, sillä Alppien huippuja hyväilee jo auringon kajo. Tutut kuviot, ajoissa syömään ja ajoissa ski-bussipysäkille. Suksi-mono-keikka sujuu erittäin mallikkaasti.
Pysäkillä tapaamme muitakin maanmiehiä, jotka tiedustelevat ohjelmaamme. He ovat aikeissa mennä, enpä muistakaan, minne, mutta muuttavat mielensä ja työntyvät samaan bussiin. Tykkäävät tulla meidän sakkiin, mikäli passaa. Ja passaahan se!
Skibussi on tietenkin tupaten täynnä. Ympärillä kuulee puhuttavan saksaa ja ruotsia etupäässä.
Dorfgasteinissa lasti purkautuu hiukan etäämmällä olevalla parkkipaikalla kabinin ala-asemasta. Ylämäkeen saa pistellä liukkaalla tiellä varovasti. Kabinitasanteelle päästyä on kuuma, kun työnnymme Gipfelbahn Fulseck 1 kabiniin, jolla nousemme puolimatkaa ja jatkamme edelleen vaihtamatta kabinia aivan ylös 2033metriin, Fulseckin laelle.
Seuraan lyöttäytyneet miehet esittäytyvät Harriksi ja Sepoksi, ovat jostain pohjanmaalta. Taitavat olla varsinaisia konkareita Alppien rinteillä, Seppo varsinkin, joka liki 70 ikävuoteensa nähden on loistava laskettelija!
Grossarlista noustaan tuolihissillä 53 (Hochbrand) ylös ja saman tien 6a alas Panoramabahn-kabinille. Nyt on tauon paikka. Oluet, glühweinit
Kabini 51 ja 52, siis Panoramabahn nostaa meidät ylös. Kohta viiletämme punaista Hochbrand (5). Tämä rinne ja ylhäällä oleva Panoramahütte muistuvat vahvasti mieleen vuosien takaa. Harbach-tuolihissi 54 nostaa ylös ja toistamiseen lasketaan rinne 5. Rinne on kaikkien makuun, sopivasti vaikea ja sopivasti helppo. Sitä lasketellaan vieläkin, useamman kerran, kunnes tulee breikin paikka. Taukopaikoiksi koetetaan löytää joka kerta, mikäli mahdollista erilainen. Nyt valinta on Hochbrandhütte ja sen aurinkoinen näköalaterassi. Taustalla näkyvät lumihuippuiset Alpit.
Nyt valokuvataan. Paikka suorastaan houkuttelee siihen. Tässä yhdistyy kaikki laskettelumatkan elementit: Alpit, laskettelu, aurinko, huikea näköala, rinnehütte, ystäväporukka. Kippis ja hölökyn hölökyn!
Ottaapa Hessu Jussille puhelunkin ja hehkuttaa päivän saldoa. Vaikka vain tekivät kuuman mehun kraanaveteen ja mehutiivisteeseen, kyllä se ihmeen hyvälle maistuu.
Pikkuhiljaa pitää lähteä Dorfgasteinin puolelle.
Sininen 1 on pian suksien alla ja vie tuolihissille 57, jolla päästään takaisin Kreuzkogelin huipulle. Jalat eivät ole millänsäkään, joten meno jatkuu. Punainen rinne 3 on seuraava valinta ja ylhäälle takaisin tuolihissillä 42. Taitaa olla loppulaskun vuoro. Se on sininen 7a, jatkona pätkä 7:aa, jolta siirrytään punaisen 4:n loppupätkälle ja edelleen punaiselle 1:lle ja 1a:ta lopulta kylään. Laskujen mukaan loppulasku on yli 10 kilometriä. Kiva piste päivälle. Skibussille alkaa olla kiire. Kipin kapin vaan. Mene ja tiedä, valittiinko väärä bussi vai ei, mutta vaihto jouduttiin tekemään puolimatkassa kuitenkin. Toki niin tekivät kymmenet muutkin. Lopulta hotellilla, ah! väsyinä, mutta onnellisina odottamassa uima-altaaseen ja kuuma-altaan hieroviin poreisiin pääsyä.
Ruokailun jälkeen pohdiskeltiin huomisen mahdollisuuksia. Säätiedoite lupaa huomiseksi lunta…lunta..lunta. Joko kello on 21?
Keskiviikko 18.01.2006
Bad Gastein
Taivas on kokonaan pilvessä ja sataa lunta. Sitä on tullut yön aikana useimpia senttejä. Itse asiassa tiesimme kyllä keskiviikosta odottaa lumisadepäivää, sillä säätiedoitukset ovat olleet niin tarkkoja.
Sinällään on mukavaa kävellä lumisateessa Stubnerkogelin hissiasemalle. Sinällään on vielä mukavaa katsella kabinista kauas alas jäävää lumista Bad Gasteinia ja aivan alapuolella olevia pumpulinpehmeän näköisiä rinteitä. Sinällään on mukavaa jo ajatella Fondue-iltaakin, kun se saatiin lopulta järjestymään keskiviikolle torstain sijasta. Nyt on mahdollisuus osallistua myös huomiseen Itävaltalaiseen iltaan.
Näkyvyys Stubnerkogelin kabinihissin yläasemalla on olematon. Lunta tupruttaa kovasti. Sinne ei voi tietenkään jäädä, vaan alaspäin suunta! Itselläni meno tökkii pahasti, pitäisi olla silmälasien pyyhkijät. Sokkona tulee pupu pöksyyn, sitä on sen verran itsesuojeluvaistoa.
Jotenkuten koikkelehdin rinnettä alas, hyvin verkkaisesti. Rinne kulkee Bellevue Almin edustalta. Se näyttää kivalta paikalta iltaista fondueiltaa ajatellen.
Vielä ei kuitenkaan suksita rinteistä kokonaan pois, vaan suunnataan kaksinistuttavalle tuolihissille, Bucheben, jolla ylös. Rinne onkin tosi mukava ja sitä lasketellaan useamman kerran. Suhteessa paikallisiin rinteisiin tämä on pieni, mutta reilusti Ellivuoren rinteitä isompi. Liki puolenkymmentä mäkeä rupeaa riittämään, joten joko pois? Kuitenkaan päätös lopettaa päivän laskettelut ei ole aivan yksituumainen. Kari mielisi jatkaa, muttei yksin viitsi, kun Hessuskaan ei jää seuraksi.
Edelleen sataa lunta.
Jospa mentäisiin paikalliseen markettiin, ostoksille. Kypärät päässä ja laskettelutamineissa kaikenmoisten hyllyjen hintavertailu käy työstä, hiki tulee. Strohia ja hienoa sokeria ostetaan, että saataisiin päivään uutta säpinää. Strohista on tarjous, oranssin värinen Strohpipo kaupan päälle!!!
Ehkäpä ei tänään, eikä jatkossakaan pistäydytä enää Silver Bulletiin. Sen kiskurihinnoilla voi pitää omat after-skit parit kerrat.
Ostokset tuli tehtyä ja suunnataan hotellille. Puolimatkassa Ritu huomaa uikkarinsa jääneen suksivuokraamoon. Hui! Palatako hakemaan vai ei? Hän lähtee uikkarinsa perään, sillä varmaa on, että illalla mennään hotellin uima-altaaseen.
Edelleen sataa lunta. Nyt on hyvää aikaa tutustua hiukan, mistä mahtaa Bellevue Almin tuolihissi löytyä, samalla kun odotellaan Ritua. Noustaan kadulta ehkä 100m, ehkä toinenkin ylöspäin. Aivan hissin tuntumaan ei viitsitä kiivetä, mutta lumileikit houkuttelevat. Lapset ovat terveitä, kun leikkivät, lumi vain pöllyää.
Ritu on ennättänyt hotellihuoneeseen jo meitä ennen ja ehkä ihmetellyt, missä muu porukka värkkää.
Täydellisestä keittiöstämme löytyy vedenkeitin ja totikokki K.Arola ryhtyy puuhastelemaan. Sokerivettä ja rommia.
ANNE voitti!!!! Onneksi olkoon!
Iltapäivä sujuu leppoisasti allasosaston aukeamista odotellen. Vaikkei kintut tönkköinä olekaan, niin kuuma vesihierontakylpy hemmottelee jälleen ihanasti. Vielä on runsaasti aikaa Bellevue Almin pippaloihin lähtöön. Ritu ottaa päikkärit ja tykkää olevansa niin väsynyt, ettei tahdo lähteä koko fondueiltaan. Se ei tule kuuloonkaan!!!!!! Meidän rodeokelkkamäenlaskua varten koko sakki pitää olla mukana. Ritu herätetään kylmästi arkitodellisuuteen. Kamppeet niskaan ja banalle! Anne, sinulla Stroh-pipo!
Kuten tavallista olemme hyvissä ajoin norkoilemassa yksinistuttavan tuolihissin ala-asemalla ylösnousua. Saamme norkoilla sitä kauan, sillä itävaltalaiset hissinvalvojat eivät tingi rahtukaan aikataulusta. Herjaa heittelevät, mutta jämptejä ovat. Onneksi ollaan varustauduttu pukeutumalla lämpimästi, joten ei hätää. Anne ja Kari antoivat edellistalvisesta kelkkarodeosta hyvän vinkin.
Lumisade ei ole lakannut. Nyt se luo pimeää iltaa valaisevien lamppujen kanssa romanttisen tunnun. Anne pääsee ensinnä aloittamaan nousun, minä seuraavassa tuolissa. Nousu on hyvin jyrkkä, ei kuitenkaan kovin pitkä. Bad Gasteinin valot jäävät kauas alas, mahtaa olla upeaa lasketella kelkalla illan päätteeksi reitti alas.
Hissimies on koura ojossa tahtomassa lippua, siis hissilippua! Mutta me tahdomme rodeokelkat, niin ja hän tahtoo lipun tai euroja. Lippu on Karilla tai pikemminkin sen häntä, sillä puolikkaan siitä nappasi jo fonduetarjoilija.
Mies saa lippunsa. Hän antaisi meille hissikyydit ja ihmettelee ääneen, kun halutaan kelkat, siis jokaiselle oma? Juuri niin, jokaiselle oma kelkka ja menoksi vaan.
Kelkka on kuin meikäläinen vesikelkka pienoismuodossaan. Naru kouraan ja istumaan. Jalkojen kanssa ja painon siirrolla sitä voi ohjailla, joskin se vaatii aluksi opettelua. Anne pääsee heti karkuun ja hänellä on hitusen etua aikaisemmasta kelkkarodeostaan. Minä kiirehdin perään ja hoksaan helposti kelkan jujun.
Ennen makuulle menoa nuijitaan huomisen päivän ohjelma vielä lukkoon. Yksimielisesti Bad Gasteiniin! Katsomaan, millaiset ovat sen rinteet kokonaisen lumisadepäivän jälkeen.
Torstai 19.01.2006
Bad Gastein
Herään varhain kurkistamaan verhojen lomasta, miltä taivas näyttää. Ilahdun kovasti, kun vastapäisiä Alppien huippuja valaisee jo aamuaurinko. Päivästä tulee ilmeisesti alkuviikon kaltainen. Vedän peitot kuitenkin vielä hetkeksi korvilleni ja jään odottelemaan toisten heräilyä. Aamutoimet, ruokailu ja Stubnerkogelille lähtö sujuvat lukujärjestyksen mukaan.
Toki asumaan ei tännekään juututa, vaan meno jatkuu Ha2:sta Bad Hofgasteiniin suoraa päätä skijunalle. Juna nostaa porukan puoliväliin ja jatko isolla kabiinilla= Schlossalmbahn 2, siis Schlossalmin Kleine Schartelle. Nyt näyttävät olevan jo tuolihissitkin liikenteessä, joten lasketaan rinne H3 Weimoserin tuolihissille 7, josta edelleen Hohe Scharte-Bahnin hissille 8. Nyt ollaan nousemassa Hohe Schartelle. Tuuli on tosi kova. Se puhaltaa alhaaltapäin. Parasta lähteä heti matkan tekoon, ettei pääse palelemaan. Edessä on pitkä reitti punaista H1, H2 ja loppu tuttua H2a:ta kylään. Kartan mukaan pitkälle punaiselle kertyy kilometrejä H1=8km, H2= 4km ja H2a= 2km, että silleen. Junalle nytkin sujutellaan ilman välipaussia ja vielä isolla kabinilla Klene Schartelle, missä on suunnitelmissa pitää pidempi tauko. Paikka on Bergrestorant- rinneravintola. Ollaan yli 2 kilometrin korkeudessa merenpinnasta, Alppien sydämessä. Joka puolella näkyy lumisia huippuja. Silmänruoka on jylhää. Sitä jokainen yrittää vangita kameraansa. Onko vielä Hohe Schartelle menijöitä? On ja ei. Ritva aikoo tehdä pisteen päivälle, samoin Harri, niinpä he suuntaavat tästä Angertaliin ja sieltä kotiasemalle. Loppu porukka lähtee vielä yhteen nousuun Hohen huipulle. Ensin hissillä 7 ja vielä hissillä 8 ylös samaan tuuliseen paikkaan, missä jo aiemmin päivällä oltiin. Nyt tehdään vain vauhtimutka ylhäältä ja aloitetaan myöskin Angertaliin siirtyminen. Punainen rinne H5 poukkoilee hissilinjan alla puolella jos toisellakin. Kari valitsee jyrkemmän puolen ja kikkailee extremeä pehmeässä lumessa. Hupsis! Sitten hänet nähdään möyrimässä metrisessä lumessa suksiaan etsien.
Tuota pikaa kaikki taas koossa ja nousemassa kapulahissillä 9 ( Schlosshochalmlift) ylös ja välittömästi alaspäin Kaserebenbahn- kabinin yläaseman ohi rinnettä H31, mikä on osin punaista ja sinistä, Angertaliin. Saman tien noustaan pitkällä tuolihissillä 11 = Angertalbahn ylös. Nyt valitaan B17, punainen, päästäksemme hissille 19, mikä nostaa meidät Fun Centerin tuntumaan. Ohi vaan ja kohti hissiä 20. Sitten ollaan tutussa Stubnerkogelin kabinin yläasemalla. Yksi pitkä lasku ja päivä on yes! Hissukseen edetään B15 ja B14 sinisiä rinteitä Bad Gasteiniin.
Ylläri! Ritu ei olekaan vielä tullut, vaikka lähti paljon aiemmin. Toivottavasti ei ole sattunut mitään. Työnnymme ahtaasta suksivuokraamosta pihalle ihmettelemään, missä Ritu mahtaa olla, kun hän jo ilmestyy paikalle. Olivat menneet Harrin kanssa tauolle! Jopa nähneet meidät Ahornhüttestä pakertamassa päivän viimeistä.
Kaikki hyvin ja kaikilla hyvä mieli. Uimisen ja rentouttavan porehieronnan jälkeen ruoka maistuu. Todella maistuu.
Ajoissa ollaan, toki ei ensimmäisiä. Pikkuhiljaa porukkaa alkaa kokoontua. Aika on jo kypsä, mutta mitään ei kuulu tapahtuvaksi. Nurinaa sen sijaan, kun homma ei käynnisty ja kylmässä iltailmassa rupeaa palelemamaan. Kaikille on ollut sama aikataulu, jos joku myöhästyy, niin miksi rokotetaan kaikkia?? Lämmikkeeksi tarjotaan Jägermeister-minipullot, siis 20ml. Kippis ja kulaus! Kiukuspäissäni en tietenkään kippaa. Onneksi lähdetään liikkeelle, mutta mitä vielä?
Pian pysähdytään kuitenkin kuuntelemaan puolen tunnin historiikkiä Itävalta-Unkarin kuningattaren edesottamuksista. Sivistävää kyllä, mutta aika ja paikka ovat vääriä. Soihtuja on vain muutama. Kaipa oppaiden tutut saivat ne. Ainakin ja suurin piirtein pimeässä kävellään ja palellaan. Uskoisin, että matkaa kertyi lopulta noin 3 kilometriä, ennen kuin oltiin perillä jossain. Samperi, miten sisälmyksissä alkaa myllertää! Väkisin tulee mieleen rahastuksen maku, muusta viis.
Vihdoin ja viimein, lopultakin löytyy istumapaikat ja minuun on istunut piru. Mökötän, mökötän, mökötän….en halua tilata mitään juotavaakaan. Tahdon vain osoittaa mieltäni. Anne ja Ritu tilaavat jotain, mutta pojat ja minä ollaan täysin kuivin suin! Kellekä sitä kiusaa uskoo tekevänsä?
Lähdetään, eikä päästä kuin ulko-ovelle, kun oppaamme ryntää perään kailottamaan, onko joku jättänyt maksamatta juomansa? Me ei kuiteskaan. Vasta nyt selviää, miten täältä pikkukylästä pääsee hotellille. Jos maksat eken, pääset pikkubussilla, jos et maksa, kävelet! Vähän siistiä! Siis FIASKO koko ilta ja olin niin innoissani ja houkuttelemassa meitä sinne. Pitää pistää palaute matkatoimistolle. Piste.
Parasta koettaa nollata koko ilta ja uni nopeasti, ettei huominen menisi mönkään. Se on sentään viimeinen laskettelupäivä.
Perjantai 20.01.2006
Dorfgastein
Hiukan jännittää vetää verhoja syrjään ja päästä katsomaan, millaiselta näyttävät Alppien huiput tänä aamuna. Eilisen illan muisto kirpaisee pahasti vielä, mutta haihtuu saman tien, kun korkeimpaan vuoren huippuun osuu jo säde aurinkoinen. Jippii! Hieno päivä on tulossa. Se on viimeinen laskettelupäivä tällä reissulla. Hivenen haikeutta………..
Jossain vaiheessa eilisen aikana on kaavailtu, että Dorfgasteiniin mentäisiin ja mikäpäs siinä. Ainakin kaikki muistavat alkuviikon tiistain kaikin puolin hyvänä päivänä.
Taas työnnytään täpötäyteen bussiin.
Ja päätepysäkiltä hikinen urakka kiivetä sukset kainalossa ja laskettelukengät jalassa kabinille.
Harjoittelu on tehnyt meistä mestareita!
Edessä on nousu Gipfelbahnkabinilla Fulsekin huipulle. Päivä on siis aivan kohdallaan.
Valinta on rinne 7, tuo Bergkristal, jota myöten sujutellaan hissille 42. Se on iso tuolihissi. Matka on alas punaista rinnettä 3 samalle hissille 42, jolla uudestaan ylös Kreuzkogelille. Seuravana valitaan rinne 7a, jolta siirrytään punaiselle ”kasille” ja edelleen siniselle 1:lle. Loppuosa rinnettä on sin. 3b ja ollaan Grossarlissa.
Kabiinin ala-asemalla pidetään päivän eka tauko ja mennään nauttimaan kuumat Glüweinit. Kuten tavallista ei tämäkään tauko pituudellaan pääse kehumaan. Tuskin viimeinen on lasiaan vielä tyhjentänyt, kuin kiireisemmät jo mielivät eteenpäin.
Panoramabahn-kabini vie meidät ylös, josta rinne 5 on punainen Gruberwald, mitä myöten lasketellaan hissille 54= Harbach. Tuo punainen ” vitonen” on monen makuun ja sitä lasketellaankin useamman kerran, kunnes siirrytään Jagahütteen toviksi. Täällä ei ollakaan aiemmin pistäydytty. Se kutenkin muutkin on kiva taukopaikka, mutta aika rientää ja mieli tekee vielä ehkäpäyhdet laskut täällä Grossarlin puolella, ennen kuin pitää suunnata jo Dorfgasteiniin päin.
Siis punainen Vitonen kerran vielä. Kuin muistoksi nappasin lipat! Rupeavat jo kiusoittelemaan, mahdanko ottaa aikalisää vetämällä rähmälleni hankeen? Nousu 54:lla ja hyvästit Grossarlille.
Sininen ykkönen saa meidät viedäkseen tuolihissille 57, mikä on nimeltään Kreuzkogel ja Kreuzkogelin huipulle se nostaakin. Vielä on aikaa nautiskella punaista 3:sta lasketellen parit kerrat nousten ylös hissillä 42 (Kühhageralmbahn).
Skibussille tulee kiire, mutta ennätetään. Sen ahtaus tuntuu suorastaan hyväilevältä. Jotenkin tuon tungoksen liittää muistoihin. Sellaista tämä suksikansan elämä on.